Suomalaisia 90-luvulta asti villinneen Aikakone-bändin riveihin on astellut uusi, näyttävä vaalea neito.
Aikakone eli Sani, Alex, Maki ja Vera ovat tanssittaneet suomalaisia vuodesta 1995 lähtien. Välillä bändi oli tauolla, mutta ysärisuosikin hittiputkesta on tupsahdellut biisejä tasaiseen tahtiin. Aikakoneessa alusta asti vaikuttanut laulaja Vera jätti bändin lopullisesti tänä vuonna. Jo aiemmin Veraa ehti tuurata juontaja Susanna Laine, mutta nyt Aikakone on saanut uuden, pysyvän jäsenen. Veran paikan on vaivihkaa ottanut haltuun 27-vuotias laulaja Jasmin Hertzberg. Lauantaina Jasmin edusti Sanin kanssa Suomen Olutmestari 2014 -finaalissa Helsingin ravintola Le Bonkissa.
– On ollut aikamoinen haaste liittyä bändiin, paljon on riittänyt opettelemista. Ohjelmistossa on paljon myös biisejä, jotka eivät ole niin tuttuja. Vähän on ollut sellainen tunne, että mitenköhän tämä menee, mutta ainakin tähän mennessä on mennyt hyvin, Jasmin nauraa.
Aikakoneen Sani, Alex ja Maki ovat muovautuneet tiukasti yhteen vuosien aikana. Tästä huolimatta uusi tulokas on päässyt hyvin mukaan bändin meininkiin.
– Ainahan se on haaste kun toiset ovat 20 vuotta tehneet musiikkia yhdessä ja sitten yhtäkkiä pölähdän siihen. Tosi hyvin he ovat ottaneet minut vastaan. Hirveän mukava porukka ja hyvä henki, Jasmin kehuu.



