"Ai tää meni nauhalle?" – Poliitikot ovat mokailleet usein mikrofonin kanssa

SDP:n puheenjohtajan Antti Rinteen sanomiset slovakialaiselle virkaveljelleen nousivat toissapäivänä otsikoihin. Pahaa aavistamaton Rinne oli ilmeisen tietämätön siitä, että hänen rupattelunsa tallentui nauhalle ennen euroryhmän kokousta perjantaina.

Rinne kertoi ennen euroryhmän kokousta perjantaina Peter Kažimirille, että ”Jutta on aloittanut puheenjohtajakampanjan”.

Eilen Rinne selitteli, että oli kyse väärinymmärryksestä.

Myös monet muut poliitikot joutuneet selittelemään jälkikäteen asioita, joiden he eivät tienneet päätyvän julkiseksi. MTV Uutiset keräsi tapauksia viime vuosilta.

"Lähtö Mandelan hautajaisiin kammoksuttaa"

Tšekin pääministeri Jiri Rusnok joutui joulukuussa 2013 pyytämään anteeksi kielenkäyttöään Nelson Mandelan hautajaisten alla.

Tšekin yleisradioyhtiö oli kuvaamassa parlamentin istuntoa, kun pääministerin ja puolustusministerin kahdenkeskiseksi rupatteluksi tarkoitettu sananvaihto tallentui mikrofonin kautta nauhalle.

Puolustusministeri Vlastimil Picek muistutti pääministeri Rusnokia siitä, että tämän pitäisi todennäköisesti edustaa Tšekkiä Mandelan hautajaisissa, koska presidentin polvivamma esti tämän matkan Etelä-Afrikkaan.

Rusnok reagoi ensin kiroilemalla, jonka jälkeen hän totesi:

- Kammoksuttaa, että minun pitää lähteä sinne.

Pääministeri valitti lisäksi, että tällä oli muitakin tärkeitä menoja, kuten sovitut lounas- ja illallistapaamiset. Rusnok totesi myös, että matkasta tulisi aivan liian pitkäkestoinen.

Pääministerin kommentit nousivat nopeasti ykkösuutisaiheeksiTšekin  mediassa.  

- Pyydän anteeksi sanojani. Niitä ei pitäisi käyttää sellaisessa yhteydessä, missä puhutaan Nelson Mandelan kuolemasta, totesi Rusnok myöhemmin.

Pääministeri Gordon Brown solvasi äänestäjää

Huhtikuussa 2010 brittipääministeri Gordon Brown  päästi vaalien kampanjakiertueella sammakon suustaan, kun hän luuli, että mikrofoni oli suljettu. 

Eräs potentiaalinen äänestäjä kyseli väkijoukossa Brownilta itäeurooppalaisista siirtolaisista.  Kun avustaja kysyi Brownilta hetkeä myöhemmin, mistä hän oli keskustellut naisen kanssa, totesi Brown:

- Se oli katastrofi.  Heidän ei olisi pitänyt viedä minua keskustelemaan sen naisen kanssa. Naurettavaa. Hän oli vain kiihkoileva nainen.

Brown myönsi myöhemmin, ettei hän tiennyt tv-mikrofonin olevan päällä.

Hän pyysi naiselta anteeksi, mutta nainen totesi, ettei tule antamaan ääntänsä Gordonin johtamalle työväenpuolueelle.

"Hän on valehtelija"

Ranskan presidentin Nicolas Sarkozyn ja Yhdysvaltojen presidentti Barack Obaman todellinen mielipide Israelin pääministeristä vuoti kiusallisesti julkisuuteen G20-maiden kokouksessa marraskuussa 2011.

Mikrofonit nappasivat päämiesten lyhyen keskustelun, joka koski Israelin pääministeriä Benjamin Netanjahua.

-En voi tavata häntä enää, hän on valehtelija, Sarkozy totesi.

 -Olet kyllästynyt häneen, mutta minun on neuvoteltava hänen kanssaan koko ajan, Obama vastasi.

Obama möläytti myös Soulissa

Presidentti Obama möläytti myös Etelä-Korean Soulissa maaliskuussa 2012 keskustellessaan lehdistötilaisuudessa venäläisen virkaveljensä Dmitri Medvedevin kanssa.

Ennen lehdistötilaisuuden alkua Obama kumartui Medvedevin puoleen tietämättä, että mikrofonit olivat jo päällä.

-Nämä ovat viimeiset vaalini. Valintani jälkeen minulla on enemmän joustonvaraa, totesi Obama

-Ymmärrän. Välitän tämän tiedon Vladimirille, sanoi Medvedev.

"Vittu, mitä paskaa"

Väistyvä pääministeri Alexander Stubb avasi vuonna 2011 sanallisen arkkunsa Pohjoismaiden neuvoston kokouksessa.

Poistuessaan kokouksesta Stubbin kuultiin tokaisseen: "Vittu mitä paskaa, ei voisi vähemmän kiinnostaa."

Stubb pyysi myöhemmin anteeksi sanomisiaan ja luonnehti palaveria ”vähän prosessipohjaiseksi”.

Lue myös:

    Uusimmat