Aho haluaa paperittoman terveydenhuollon

Sitran yliasiamies Esko Aho sanoo MTV3:n haastattelussa, että paperittomassa terveydenhuollossa voidaan säästää kustannuksissa ja samalla parantaa palvelun laatua. Hänen mukaansa Yhdysvalloista ja Tanskasta voidaan ammentaa oppia hyvin toimivista sähköisistä terveydenhuoltomalleista.

Sitran yliasiamies Esko Aho kaipaa suomalaiseen terveydenhuoltoon uutta teknologiaa ja toimintamalleja. SuomiAreena-tapahtumassa vierailleen Ahon mukaan avainkysymys teknologian hyväksi käyttämisessä on sähköisen palvelun käyttöönotto. Hänen tavoitteenaan on luoda täysin paperiton terveydenhuolto.

- Paperittomuus on täysin mahdollista, esimerkiksi Yhdysvalloissa on parikin esimerkkiä, jotka toimivat käytännössä paperittomasti. Säästetään kustannuksissa ja parannetaan laatua, kuulostaa uskomattomalta, mutta se on osoitettu mahdolliseksi, Aho sanoo.

Toimintamallien uudistamisessa Aho haluaisi erottaa palvelujen tuottajan ja tilaajan roolit toisistaan.

- Kun sama taho saattaa istua pöydän molemmilla puolilla, sekä tuottamassa että tilaamassa palveluja, on mahdotonta päästä sellaisiin parannuksiin, joita nyt tarvitaan, Aho pohtii.

Yliasiamies haluaisi, että päätökset palveluiden tuottamisesta tekisi erillinen asiantuntijataho, esimerkiksi ammattijohtaja. Hänen mukaansa jatkossakin on tarvetta sekä yksityisille että julkisille palveluille. Ahon mielestä ei ole ideologinen kysymys, tuotetaanko palvelut yksityisesti vai julkisesti.

"Raha ei riitä vastaamaan haasteisiin"

SuomiAreenassa puhuneen Ahon mukaan pelkällä rahalla ei pystytä selviämään ikääntymisen mukanaan tuomista haasteista. Uudistukset ovat hänen mukaansa välttämättömiä.

- Uudistukset ovat tarpeellisia, koska nykyisillä voimavaroilla ei pystytä selviämään väestön vanhenemisesta. Minä en ole huolissani miten terveydenhuoltojärjestelmän käy. Olen huolissani miten käy palveluntarvitsijan, jonka elämän kannalta on tärkeää, että on käytössä kohtuullisen hintainen ja laadukas terveydenhuoltojärjestelmä, yliasiamies linjaa.

Ahon mukaan sähköisistä terveydenhuoltomalleista voidaan oppia ammentaa Tanskasta ja Yhdysvalloista.

- Tanskassa kannattaa ottaa mallia sähköisestä reseptimallista. Uskomatonta kyllä, mutta Tanska on Euroopassa ykkönen sähköisen reseptimallin kehittämisessä, Aho sanoo.

- Yhdysvalloista kannattaa puolestaan ottaa mallia paperittomasta terveydenhuollosta. Sekä yksityisellä että julkisella saralla on käytössä malleja, joissa on hyvin hyödynnetty sähköisiä palveluja. Siellä esimerkiksi veteraanien terveydenhuoltopalvelu oli vielä kymmenen vuotta sitten Yhdysvaltain huonoiten toimiva. Nyt se on maan kahden parhaimman joukossa, eivätkä kustannukset ole nousseet merkittävästi, Sitran yliasiamies jatkaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat