Afganistanin pääkaupungissa useita räjähdyksiä lähellä suurlähetystöaluetta – kahdeksan kuollut

Afganistanissa pääkaupunki Kabulissa on tapahtunut aamulla useita räjähdyksiä, joissa on kuollut ainakin kahdeksan ihmistä ja haavoittunut yli 30.

Viranomaisten mukaan useita raketteja on ammuttu lähelle tarkasti vartioitua "Vihreää vyöhykettä", jossa sijaitsee monia suurlähetystöjä ja kansainvälisiä yrityksiä.

Afganistanin sisäministeriön edustajan Tariq Arianin mukaan "terroristit ampuivat 14 rakettia Kabuliin". 

Lisäksi kaupungissa on räjähtänyt kaksi pommia, joista toisen kerrotaan surmanneen yhden poliisin ja haavoittaneen kolmea.

Mikään ryhmä ei ole kertonut olevansa iskun takana. Kabulissa on viime aikoina tehty monia terrori-iskuja, joista Afganistanin hallinto on syyttänyt äärijärjestö Talebania tai sen liittolaisia. 

Viime viikkoina kaupungissa on tehty esimerkiksi kaksi tuhoisaa iskua koulutuskeskuksiin. Äärijärjestö Isis on väittänyt olleensa iskujen takana, mutta Afganistanin hallinto on syyttänyt iskusta äärijärjestö Talebaniin linkittyvää Haqqani-verkostoa.

Neuvottelut kesken, USA haluaa joukkonsa ulos

Taleban ja Afganistanin hallinto käyvät parhaillaan rauhanneuvotteluita, joissa Taleban on sitoutunut olemaan tekemättä iskuja asuinalueille.

Yhdysvaltain johtamat neuvottelut ovat olleet hitaita, ja väkivalta on jatkunut myös niiden aikana. Uutistoimisto AFP:n nimettömän lähteen mukaan neuvotteluissa oltaisiin kuitenkin saamassa pian aikaan "läpimurto". 

Yhdysvaltain ulkoministerin Mike Pompeon on määrä tavata tänään Qatarissa molemmat osapuolet erikseen.

Vaikka Afganistanin rauhanprosessi on takunnut, on Yhdysvallat halunnut vetää joukkonsa pian kokonaan pois Afganistanista. Virallisen aikataulun mukaan joukot olisi määrä vetää kokonaan pois ensi vuoden puoliväliin mennessä.

Presidentti Donald Trump on halunnut vauhdittaa joukkojen vetämistä. Onkin spekuloitu, voisiko presidentti vauhdittaa joukkojen kotiuttamista vielä virkakautensa lopuksi. Trump on jo aiemmin väläytellyt mahdollisuutta vetää jäljellä olevat sotilaat pois jopa jouluun mennessä.

Lue myös:

    Uusimmat