68-vuotias veteraaniurheilija painelee täysillä
Kyösti Poutiainen on tuttu näky Helsingin Kisa-Veikkojen aikuisliikkujien parissa. Liikunta tarjoaa vetreälle eläkeläiselle mieluisan sosiaalisen ympäristön.
Kyösti Poutiainen ei koe itseään mitenkään erityisen aktiiviseksi. Pian 69 vuotta täyttävän miehen liikkuminen aiheuttaa kuitenkin pistoksen sohvaperunan sydämessä.
Urheilu on Kyöstin lapsuudenrakkaus. Teini-iän kynnyksellä aktiiviurheilu jäi taka-alalle, mutta päälle kaksikymppisenä Kyösti löysi liikunnan ilon uudestaan Ville Aroniemen kuntokoulussa.
− Myöhemmin työelämässä vakuutusalan urheiluseura oli se taho, joka minua liikutti. Hiihto ja yleisurheilu olivat noina vuosina tärkeitä. Finlandiahiihdon vedin läpi 16 kertaa, Kyösti kertoo.
Kyösti osallistui töiden kautta lukuisiin puulaakikilpailuihin, joiden merkitystä kansan liikuttajana hän haluaa korostaa.
− Tällaista kilpailutoimintaa ei tule aliarvioida. Jo yksikin osallistuminen voi houkuttaa ihmisiä urheilun pariin.
Uusia kontakteja
Veteraaniyleisurheilun pariin Kyösti ajautui neljä vuotta ennen eläkeikää. Työuran päätyttyä toiminta muuttui entistä tärkeämmäksi.
− Työni oli luonteeltaan sosiaalista, ja eläkkeelle jäädessä ihmettelin, että kenenkäs kanssa tässä nyt juttelisi.
Yleisurheiluharrastuksen myötä juttukumppaneista ei ole ollut pulaa. Yhdessä liikkuminen tarjoaa sosiaalisen ympäristön sekä kontakteja ihmisiin, joilla on samat kiinnostuksen kohteet.
− Totta kai terveyspuoli on plussaa. Mutta hiukan epäilen, että riittäisikö se kenellekään ainoaksi motivaatioksi, Kyösti pohtii.
Kilpailua itsensä kanssa
Helsingin Kisa-Veikot on aktiivinen seura, joka tarjoaa jäsenilleen monipuolisesti mahdollisuuksia liikkua. Kyösti kehuu erityisesti seuran tunnetuinta tuotetta, seitsemättä kertaa järjestettävää aikuisten yleisurheilukoulua, jossa osallistujat pääsevät tutustumaan uusiin urheilulajeihin.
− Yleisurheilukoulun myötä olemme saaneet hankittua riveihimme uusia aikuisliikkujia.
Kyösti itse kilpailee säännöllisesti veteraanikisoissa. Niistä saa palautetta omaan tekemiseen. Ryppyotsaisesti veteraaniurheilija ei mittelöihin kuitenkaan suhtaudu.
− Kilpailu panee harjoittelemaan, mutta muiden suorituksilla ei ole väliä. Itsensä kanssa kilpailu on tärkeintä, Kyösti painottaa.
Studio55/Jenni Kokkonen
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55 etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä sähköpostia osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.
Uusimmat
-
20:58
Maajussi-Sami teki valintansa farmiviikolle: "Tämä oli kaiken kaikkiaan hieno kokemus"
-
20:56
Vera antoi pakit maajussi-Kallelle, koska ei tuntenut kipinää – Töllötuomarit: "Olisiko liekkiä kannattanut odottaa?"
-
20:55
Toyotan karkea virhe pakotti Kalle Rovanperän köröttelemään – Ott Tänak irvaili suurtallille: "Ei toiminut"
-
20:55
Maajussi-Kallen morsianehdokas jätti leikin kesken! – Vera kertoo nyt, miksi teki ratkaisunsa
-
20:45
Maajussi-Ville joutuu historiallisen vaikean paikan eteen – Vappu Pimiäkin hämmästelee: "En ole koskaan tämän ohjelman historiassa nähnyt"
-
20:42
Hämeenlinnassa kerrostalon katolla tulipalo –alueella vaaratiedote
-
20:41
Veikkausliigan ensimmäinen nousija varmistui – 90 vuoden odotus päätökseen
-
20:31
Tällainen on Suomeen rantautunut pahamaineinen katujengi Dödspatrullen – "On menty uudelle tasolle"
-
20:18
SM-liigan maalikuningas löysi työpaikan
-
20:12
Omat sääntönsä unohtanut liikunnanohjaaja jäi kiipeliin kesken penkkipunnerruksen – "Seuraukset olisivat voineet olla hirvittävät"
-
20:11
Korvakipu riivasi naista viikkojen ajan – syyksi paljastui arvokas yllätys
-
20:00
Salkkarit-hahmo on joutua onnettomuuteen
-
19:36
Iso nytkähdys F1-kulisseissa – sarjaan tulossa uusi talli
-
19:04
"Todistamme Krimin taistelun alkua" – ex-brittiministeriltä kova ennustus Ukrainasta
-
19:03
Helena Ahti-Hallberg säteilee poikkeuksellisessa lookissa: "Ihan kummallista, kun yhtäkkiä oli pitkä ponnari"
-
19:01
Eläkeläispari on viettänyt lähes 500 päivää merellä: 51 perättäistä risteilyä tulivat halvemmaksi kuin vanhainkoti
-
18:58
Kultaleijona ilman sopimusta – pamahti yllättävän joukkueen harjoituksiin: "Homma pyörii hyvin"
-
18:58
Manchester Cityn suuri legenda kuoli syöpään
-
18:55
Ulkoministeri Elina Valtonen Kiovassa: Ukrainan EU-jäsenyydestä olisi hyötyä myös Nato-prosessissa
-
18:53
Zelenskyi keskusteli von der Leyenin kanssa vaihtoehtoisista viljakäytävistä – MTV seuraa sotaa
-
Lataa lisää