46-vuotias Cindy Crawford poseeraa aikakauslehden kannessa puolipukeissa yhtä upeana, kuin kaksikymmentä vuotta sitten. 1990-luvun seksisymboli ei näytä vanhentuneen päivääkään. Mikä on hänen ulkonäkönsä salaisuus?
Supermalli ja 1990-luvun kiistaton seksisymboliCindy Crawford, 46, on poseerannut uransa aikana tuhansissa eri kansikuvissa. Huulensa yläpuolella olevasta luomestaan tunnettu kaunotar poseeraa nyt Shape-lehden kansikuvassa uimapuku yllään; naisen ensimmäisestä kuntoilupainotteisen lehden kansikuvasta on aikaa tasan 20 vuotta, ja silti supermalli näyttää edelleen yltiömäisen seksikkäältä ja hyvinvoivalta pakkaukselta.
Crawford jakaakin lehdessä kauneus- ja terveysvinkkejä siihen, kuinka hän onnistunut ylläpitämään nuorekkaan ulkomuotonsa ja millaisella "Pysy seksikkäänä" -kuntokuurilla muutkin naiset voivat saavuttaa samat mitat.
– Kaikkein fiksuin muutos jonka olen tehnyt oli se, että lopetin jokailtaisen pastan syömisen, Crawford kuvailee.
Crawford myös kertoo treenaavansa säännöllisesti personal trainerin ohjauksessa vähintään kolme kertaa viikossa. Lisäksi malli haluaa urheillessaan viettää samalla aikaa ystäviensä kanssa.
– Yritän myös päästä vaeltamaan kerran viikossa ja minusta on ihanaa mennä yhdessä naisystävän kanssa, koska se on samalla terapiaa ja kuntoilua, Crawford kuvailee.
Crawford myös ymmärtää, että nykyajan kiireet ja paineet eivät anna periksi tiukalle treenille, mutta hänen mukaansa pienikin hetki kuntoilun parissa on parempi kuin ei mitään.
– Monet naiset saattavat ajatella, että jos minulla ei ole aikaa mennä salille tunniksi, se ei ole minkään arvoista – mutta 10 minuuttia on sen arvoista, 30 minuuttia on sen arvoista.
Lue myös:
AVA
Lähde ja kuvat: Splash
Uusimmat
-
02:01
WWF:n karu raportti: Villieläinten kannat ovat kutistuneet keskimäärin 73 prosenttia 50 vuodessa
-
02:00
THL: Valtaosa asiakkaista on tyytyväisiä vanhuspalveluihin – tyytyväisyys kotihoitoon kuitenkin heikentynyt
-
00:01
Junavaunun pellit repeytyivät irti Kouvolassa – suuri operaatio
-
00:01
Labore: Lähes kaikkien ostovoima kääntyy kasvuun inflaation hidastuessa
-
23:57
Sähköttä yli 30 000 kotitaloutta, pelastuslaitoksilla vilkas ilta ympäri Suomen – MTV seurasi syysmyrskyä
-
23:53
Suora lähetys: Tornadoennätys moukaroi Floridaa, yksi niistä repi Robertin talon katon irti – Milton, "vuosisadan myrsky" iskee yöllä
-
23:29
Ukraina: Tuhosimme Venäjällä asevaraston, jossa oli satoja iranilaisia taistelulennokkeja
-
23:27
Rumaa: Ilves-tähti telottiin europelin jatkoajalla
-
23:23
Hamas ylisti Israelin joukkopuukottajaa, USA:lla rehellinen keskustelu Netanjahun kanssa – MTV seuraa
-
22:56
HIFK-kulttipelaajan juhlaillassa erikoistapaus – Ville Peltonen näki: "Konnamainen temppu"
-
22:48
"Paras suomalainen oopperakapellimestari kautta aikojen": Näin Leif Segerstamia muistetaan
-
22:17
Jalkansa menettänyt Luutnantti Dan ei aio lähteä veneestään hirmumyrsky Miltonin takia: "Sinä kuolet!" – "Minä aion kellua"
-
22:06
Kärppien lehdistötilaisuudessa yllättävä episodi – valmentajaa päin napsahti ryminän kera: "Aijaijaijai!"
-
21:34
SM-liigaluotsi heitti koko joukkueensa julkisesti bussin alle – pitää nähtyä uskomattomana
-
21:25
Näyttelijäntyöt lopettanut Gwyneth Paltrow palaa valkokankaalle – suostui rooliin yllättävästä syystä
-
21:23
SM-liigasta tuttu NHL-tähti vaikuttui yllätystempun tehneestä suomalaisesta – "Todella älykäs pelaaja"
-
21:16
Kärpät hävisi ja Teemu Turunen loukkaantui, SaiPalla ja TPS:llä hurjat maalijuhlat – näin SM-liigan keskiviikon kierros eteni
-
21:03
Jori Lehterä kiri SM-liigan pistepörssin kärkeen – maalihai täysin pitelemätön
-
20:59
Suomeen tuli päivässä 700 000 valkoposkihanhea – ja pian sen jälkeen satoja tuhansia lisää
-
20:37
Marko Anttilalta mörkömäinen temppu paluupelissään
-
Lataa lisää