Kaltoinkohdeltu, sittemmin rakastavaan perheeseen pelastettu koira pelasti pienen tytön hengen.
Kolmevuotias pikkutyttö pelastui hengenvaarallisesta kylmyydestä, kun Peanut-koira löysi hänet pihalta.
Kaltoinkohdeltu, sittemmin uuteen perheeseen pelastettu Peanut osoitti omaavan varsinaisen kuudennen aistin viestiessään perheelleen tytön vaarasta. Peanutin omistaja otti yhteyttä Delta Animal Shelteriin, josta oli koiran itselleen adoptoinut, ja eläinsuoja jakoi Peanutin sankaritarinan sivuillaan.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Omistaja kertoi, että Peanut oli pelastanut 3-vuotiaan tytön hengen uskomattomalla toiminnallaan.
– Peanut alkoi käyttäytyä hullusti kotonamme. Se juoksi ylös ja alas portaita, haukkui ja ulisi. Sitten se meni ja haki aviomieheni, joka oli autotallissa työskentelemässä projektiensa parissa, ja viestitti haluavansa mennä ulos, omistaja kertoo.
Kun mies päästi lemmikin pihalle, se ryntäsi talon takana olevalle pellolle täyttä vauhtia. Ojan pohjalta löytyi järkyttävä yllätys.