3 vinkkiä naisille – syöthän jo näitä?

Asiantuntija paljastaa, mitkä kolme herkkua kannattaa jokaisen naisen lisätä ruokavalioonsa.

Terveelliset elämäntavat ovat tärkeitä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin takia. Säännöllisen liikunnan lisäksi monipuolinen ruokavalio onkin tärkeässä roolissa hyvinvoinnin edistämisessä. Balance-lehden entinen päätoimittaja, kirjailija ja Spoga-treenimuodon kehittänyt Melinda Lee paljasti Newsmax Health -sivustolle omat vinkkinsä, joiden avulla erityisesti keski-ikäiset naiset pysyvät elinvoimaisina ja terveinä.

Lee suosittelee juomaan runsaasti vettä ja myös hieman punaviiniä sen sisältämän resveratrolin vuoksi. Lisäksi Lee kehottaa ottamaan seuraavat kolme asiaa kiinteäksi osaksi ruokavaliota.

Marjat

Lee suosittelee, että keski-ikäisten naisten ruokavalio sisältäisi marjoja ja muita värikkäitä hedelmiä ja vihanneksia, sillä ne ovat täynnä antioksidantteja ja muita terveydelle ja pitkäikäisyydelle tärkeitä yhdisteitä. Mitä värikkäämpiä marjat, hedelmät ja vihannekset ovat, sitä parempi. Lee suosittelee esimerkiksi punaisia ja vihreitä paprikoita, mustikoita, vadelmia sekä karhunvatukoita.

Pähkinät

Pähkinöissä on paljon terveellisiä rasvoja, proteiineja, vitamiineja ja kivennäsaineita. Kaikki nämä edistävät sydämen ja aivojen terveyttä. American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan aikuiset, jotka syövät pähkinöitä, eivät kärsi painoon liittyvistä ongelmista niin paljon kuin he, jotka pähkinöitä eivät syö. Lee suosittelee korvaamaan punaisen lihan proteiinit saksanpähkinöillä ja pistaaseilla.

Kala

Lohi, tonnikala ja muuta kalat sisältävät paljon proteiinia sekä terveellisiä rasvoja, joiden on todistettu vähentävän riskiä sairastua esimerkiksi diabetekseen tai sydänsairauksiin. Lee vinkkaa myös, että kalojen sisältämät omega-3-rasvahapot tekevät hyvää iholle.


(MTV LIFESTYLE)

Lue myös:

    Uusimmat