29.8.2003 Sorsaa kahdella tavalla, juureskakku ja vadelmakastike

Koipiconfit

2 kpl patavalmista sorsaa
1 oksa rosmariinia
2 valkosipulinkynttä
0,5 dl sherryä tai madeiraa
1 dl ruokaöljyä
valkopippuria, laakerinlehti, karkeaa suolaa

1. Irrota sorsista koipireidet sekä rintapalat. Halutessasi voit keittää rangoista juuresten kanssa liemen. Irrota myös rasvaiset nahanpalat.
2. Pilko valkosipulinkynnet ja hienonna rosmariini. Laita koivet ja rinnat pieneen kulhoon ja hiero sekaisin suolan, pippurin, valkosipulin ja rosmariinin kera. Lisää joukkoon öljy ja sherry. Peitä kelmulla ja laita kylmään maustumaan mielellään seuraavaan päivään. Jos epäilet mureutta niin voit antaa marinoitua 2-3 päivää. Tällöin saat rinnasta mureamman.
3. Laita koivet seuraavana päivänä uuninkestävään, tiiviiseen vuokaan nahkapuoli ylöspäin. Kaada mausteliemi ja rasvapalat päälle niin että koivet peittyvät. Kypsennä uunissa ensin 150 asteessa puoli tuntia ja alenna sitten lämpö 100 asteeseen. Anna hautua kunnolla kypsäksi eli noin 3 tuntia. Jäähdytä omassa rasvassaan.
4. Ennen tarjoilua: nosta koivet uunipellille nahkapuoli ylöspäin ja paahda uunissa 220 asteessa noin 15 minuuttia niin että saat rapean pinnan.

Rosepaistettu rinta

1. Valuta ja kuivaa rinnat hyvin.
2. Laita rinnat nahkapuoli alaspäin kylmään pannuun ja pannu sitten kuumalle levylle. Anna nahkapuolen ruskistua kunnolla ja rasvan sulaa. Käännä ja ruskista vielä toiselta puolelta.
3. Kypsennä vielä pari minuuttia uunissa.
4. Anna rintojen levätä paistamisen jälkeen vähintään 10 minuuttia lämpimässä ennen viipalointia. Muista viipaloida vasten lihassyitä, niin saat mureamman lopputuloksen.

Vadelmakastike

2 dl valmista tummaa kastikepohjaa (demi-glace)
0,25 dl valko- tai vadelmaviinietikkaa
0,5 dl valkoviiniä
1 rkl sokeria
1,5 dl tuoreita tai pakastevadelmia suolaa, pippuria

1. Paahda sokeri kasarissa tummanruskeaksi, lisää viinietikka, viini, vadelmat ja kastikepohja. Keitä hiljakseen noin vartti.
2. Mausta suolalla ja pippurilla ja siivilöi lopuksi.

Juureskakku

5 keskikokoista porkkanaa
2 palsternakkaa
1 lanttu
50 g voita
2 rkl hunajaa
valkopippuria, suolaa

1. Kuori juurekset. Viipaloi ne esim. juustohöylällä ohuiksi viipaleiksi.
2. Sulata voi pannulla ja lisää joukkoon hunaja. Pyörittele lastut voi-hunajaseoksessa ja mausta suolalla ja pippurilla.
3. Vuoraa mielellään suorakaiteen muotoinen vuoka (esim leipävuoka) leivinpaperilla ja lado juurekset tiiviisti vuokaan. Paista uunissa 175 asteessa noin 1,5-2 tuntia. Kokeile kypsyys tikulla.
4. Laita kakun päälle paino ja anna jäähtyä ensin huoneenlämmössä ja sitten jääkaapissa kunnolla. Kumoa kakku ja leikkaa sopivan kokoisiksi paloiksi. Lämmitä palat uunissa tai mikrossa ennen tarjoilua.

Aterian viinisuositus:
Rivera, DOC Castel del Monte, Riserva
Italia, Apulia
Hinta Alkossa 16,76e


Lue myös:

    Uusimmat