26.5. Kukoistava puutarha uuteen paritaloon

Uudella asutusalueella sijaitsevan paritalon puutarha on vielä sen näköinen kuin ne uusina yleensä ovat – vain nurmikkoa ja hyvässä lykyssä joku puu. Muutaman kuukauden talossa asuneella perheellä on jo selkeät toiveet tulevasta pihastaan: pientä tilaa voisi koettaa saada jollain visuaalisella vippaskonstilla hiukan isomman näköiseksi samalla kun yhteisiä alueita vastaan halutaan omaa tilaa korostavia, pesämäisyyttä luovia rajauksia. Toivelistalla ovat myös hyötytarha, perennapenkki ja mahdollisesti pieni havualuekin. Helppohoitoisuus ei tällä kertaa ole ensiarvoisen tärkeää, koska piha on kuitenkin melko pieni ja molemmat aikuiset pitävät puutarhanhoidosta. Budjetiksi on kaavailtu väljästi noin 1500 euroa.

Suunnitelma lähtee pihan koosta, joka on suunnilleen 8 x 10 metriä. Sen läpi kulkevaksi rakennetaan polku johtamaan penkille, johon voi istahtaa mietiskelemään ja silmäilemään tyytyväisenä kättensä työn jälkeä. Yhteisalueita vastaan rakennetaan pergolaseinä, jota jatketaan istutettavalla aidanteella. Omistajat eivät olisi välttämättä halunneet ollenkaan nurmikkoa, mutta hiukan sitä silti jätetään vastapainoksi sepelialueelle, johon pyöritellään koristeeksi muutama kookas kivi ja niiden joukkoon muutama havu: muuten lopputulos saattaisi olla turhan tyly.

Perennoita varten tehdään kolmen muurikiven korkuisella muurilla nostettu istutusalue, jonne tulee myös yrttitarha. Valmista, laattakivillä päällystettyä terassia pidennetään hiukan sen takia, että sinne halutaan mahtuvan kunnolla yksi lepotuoli. Nykyisellään se ei onnistu.

Pergolaseinä, muuri ja muut rakenteet

Pergolaseinä on rakenteeltaan yksinkertainen. Kestopuiset tolpat istutetaan metallikenkiin, jotka valetaan maahan kaivettuihin kuoppiin – valaminen on ehdottomasti suositeltavinta, jotta aidasta tulee riittävän tukeva. Kuivassa kesäsäässä valu kuivuu noin vuorokaudessa.

Tolppien yläpäihin kiinnitetään molemmin puolin niinikään kestopuiset vaakajuoksut ja niiden varaan sarja lyhyitä poikkilautoja, joita viistotaan päistään kevyemmän näköisiksi.

Tukimuurin alusta kaivetaan auki. Varsinaista perustusta tällaiset ladottavat muurit eivät tarvitse. Se riittää, että pintamaa kuoritaan pois ja tehdään tilalle kivituhkasta tasainen alusta, joka tiivistetään ja tarkistetaan että se on vaakasuora.

Muurin ideana on tuoda muuten tasaiselle pihalle pientä vaihtelua. Sen sisälle valmistettava istutusalue on kolmen kiven verran muuta pihaa korkeammalla. Lisäksi muuri suojaa ja rajaa oleskelualuetta miellyttävästi. Rehellisyyden takia on mainittava, että tänne tulee emännän yrttitarha ja kun perheessä on koiria, muuri estää niitä merkkaamasta sitä.

Muuri ladotaan puolen kiven limityksellä. Muurikivet ovat muotoilultaan muuten erinomaisia, mutta sellaisinaan turhan isoja tähän muuriin. Kun kuitenkin napauttaa rautakangella kiven keskellä olevaan uraan, ne halkeavat vaivattomasti ja siististi juuri sopivan kokoisiksi puolikkaiksi.

Samanlainen alusta valmistellaan myös terassin laajennukselle, jota varten pintaa joudutaan nostamaan jonkin verran. Sitä laajennetaan muutamalla laatalla.

Polku hahmotellaan pihaan. Poistetaan pintamaa, vahvistetaan pohja murskeella ja tiivistetään täryttämällä. Klassikko-kivet ladotaan asennushiekan päälle. Lopuksi asennushiekkaa harjataan kivien väliin ja kastellaan se sitomaan kiveystä.

Myös sepelialueelta poistetaan pintamaa, minkä jälkeen se tasataan, levitetään suodatinkangas ja tehdään istutukset. Kankaaseen tehdään ristiviillot kohtiin, joihin kasvit tullaan istuttamaan. Istutusten jälkeen kankaan päälle levitetään sepeli ja asetellaan muutama iso kivi katseenvangitsijaksi.

Istutusalue ja istuttamisjärjestys

Kun koko istutusalue on parannettu, kunnostettu ja laitettu uusi kasvualusta, taimille ei tarvitse tehdä valtavan isoja istutuskuoppia vaan hiukan juuripaakkua reilumpi riittää. Asia tietysti muuttuu, kun aletaan istuttaa puuta nurmikolle. Silloin taimi vaatii kuopalta enemmän leveyttä ja syvyyttä .

Istuttaminen aloitetaan alueen takareunasta, jolloin maan pinta ei turhaan tamppaannu. Näin ei myöskään tarvitse varoa edessä olevia kasveja. Kun taakse sijoitetaan pari teresanruusua, niistä tulee mukavasti eräänlainen vapaamuotoinen aita.

Koska taimet ovat läpimärkiä, ne peitellään kuoppaan ja kastellaan maa sen jälkeen. Jos istutus tehtäisiin kuivalla säällä kuivaan maahan, kuoppaan olisi hyvä laittaa vettä.

Kustannukset:

  • 96 säkkiä multaa: Biolan
  • 1 tonni sepeliä 5-16 mm,10.74 € + rahti
  • Käytäväkivet, klassikkokivi 3.5 m2 60 €
  • Puutavaraa pergolaseinää varten
  • Liuskekivet, 1 m2, 19 €
  • Laatat 20 € 82 kpl
  • Muurikivet 213 €
  • Kasvit 307 €
  • Yhteensä noin 1300 €

(Pioni 26.5.2006)

Lue myös:

    Uusimmat