24-vuotias väittää, että kauneusklinikan täyteainepistokset aiheuttivat karmeat oireet: "Hän olisi helposti voinut sokeutua"
24-vuotias Mikayla kertoo saaneensa täyteainepistoksista karut oireet. Kauneusklinikka on kuitenkin kiistänyt syytteet ja kertoo, että tarina meni oikeasti aivan toisin.
Mikayla Stutchberyn huulista tuli varoittava esimerkki muille. 24-vuotias väittää saaneensa ongelmallisista täyteainepistoksista karut oireet, kertoo New York Post.
Mikayla on aiemmin ottanut Botoxia ja täyteainepistoksia huuliinsa ilman ongelmia.
– Kaikki ystäväni tekevät sitä, nainen kuvailee.
Pistivät täyteainen valtimoon?
Kun australialainen Mikayla ei saanut aikaa tavanomaiselle kauneusklinikalleen, hän kääntyi toisen ammattilaisen puoleen. Mikaylan mukaan operaatio meni kuitenkin karulla tavalla pieleen, kun täyteaine pistettiin hänen valtimoonsa.
Mikayla kertoo tunteneensa olonsa pistosten jälkeen oudoksi. Hänen suunsa turposi, ja pian huulten toinen reuna oli paisunut kaksinkertaiseksi.
– Yksi osa (huulta) alkoi turvota valtaisasti ja sen ympäristö muuttui valkoiseksi, kuin se olisi kuolemassa, Mikayla kuvaili.
Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
"Tätä näkee kauhutarinoissa"
Nainen väittää, ettei klinikka ottanut hänen valitustaan tilanteesta todesta. Kun Mikayla meni lääkäriin, hän sai välittömästi antibiootit.
– Tätä näkee kauhutarinoissa televisiossa, mutta eihän sitä koskaan voisi tapahtua sinulle itsellesi. Kunnes se sitten tapahtuu, Mikayla kuvaa.
Mikaylan mukaan huono tuuri ei loppunut tähän: hän oli myös allerginen saamilleen antibiooteille ja joutui ottamaan kaksi viikkoa sairauslomaa töistä. Mikayla väittää menettäneensä lopulta työpaikkansa.
Asiantuntija: "Hän olisi helposti voinut sokeutua"
Professori ja australialaisten plastiikkakirurgien yhdistystä aiemmin johtanut Mark Ashton vahvisti New York Post -lehdelle, että täyteaine oli todella injektoitu Mikaylan verisuoneen.
– Hän olisi helposti voinut sokeutua. Mielestäni ei ole suurta syytä epäillä sitä, että tämän tyttöparan saamat täyteaineet injektoitiin valtimoon, jotka tuovat verta ylähuuleen, Ashton kommentoi.
Klinikka kiistää, kertoo oman näkemyksensä
Kauneusklinikka on kuitenkin kiistänyt Mikaylan syytteet ja todennut, ettei infektion aiheuttamisesta ole olemassa lääketieteellisiä todisteita. Klinikka kertoo toimineensa ohjesäännösten mukaan.
– Neiti Stuchbery olisi halunnut yksityisen toimijan tutkivan valituksensa, mutta tutkimusta ei jatkettu ja tapaus on loppuun käsitelty, klinikka sanoo.
Klinikan mukaan Mikayla ystävineen myös käyttäytyi klinikalla ollessaan tavalla, joka johti porttikieltoon.
Lähteet: Nypost.com, 9now.nine.com.au
Uusimmat
-
17:36
Keskiyöllä USA ja Ruotsi kirjoittavat sopimuksen, jolla voi olla valtava merkitys
-
17:30
Positiiviset salaisuudet voivat olla hyväksi – kunhan kyseessä on "autonominen valinta"
-
17:22
Israel: Viime päivät Gazan maasodan "intensiivisimpiä" – MTV seuraa sotaa
-
17:04
Pariisin olympialaisiin täysi panostus – Olympiakomitea pisti 4,2 miljoonan euron tukipaketin jakoon
-
16:48
Pörssisähkön kuluttajien lompakoille hieman helpotusta itsenäisyyspäivänä
-
16:45
Väinö Karjalainen on Levyraadin vakioraatilainen – musiikin moniosaajalla selkeät tavoitteet uran suhteen
-
16:43
Sanna Marin edusti mustissa – 10 pääministeriä saman pöydän ääressä
-
16:15
Jouluna "valtava riski" terrorihyökkäykselle EU:ssa
-
16:15
Lähteet: F1 suunnittelee uutta kaupunkikisaa Eurooppaan
-
16:15
Suomalaisen sähkömoottoripyörän valtti on uniikki moottori – erikoismallin suunnitteli Mika Häkkinen
-
15:48
Aleksandr Bolshunov harkitsi uransa lopettamista
-
15:45
Putin, Barbie vai Taylor Swift? He ovat ehdolla Time-lehden vuoden henkilöksi
-
15:45
Journalistiliitto: Maria Pettersson sivuun päätoimittajan paikalta
-
15:33
Viihdetoimittajat paljastavat, millaista on Linnan juhlien kulisseissa – tältä maistuu kuuluisa booli
-
15:22
Mies suunnitteli ex-vaimonsa puukottamista – rikoskumppaniksi houkuteltu pelasti
-
15:21
Valioliigassa kauden ensimmäiset valmentajapotkut
-
15:17
Asiantuntija Yhdysvaltain tulevista presidentinvaaleista: "Bidenin pitäisi olla hyvin huolissaan"
-
15:16
Tiesitkö tätä Linnan juhlien boolista? Resepti vuoti julki – testasimme modernisoidun reseptin
-
15:13
Nyrkkeilyn supertähdeltä kova ratkaisu – naisia koskeva päätös oli liikaa
-
15:09
Pelko ajaa Metamórfosin asukkaat jättämään kotinsa
-
Lataa lisää