Lokakuussa 70 vuotta sitten tapahtui jotain, mikä nosti 17-vuotiaan Silvo Sokan hetkeksi Suomen ja lähes koko maailman puhutuimmaksi uutiseksi.
Lokakuun 7. päivä vuonna 1948. Suonenjoella sijaitsevan maamieskoulun pihalla makaa selällään lähes tiedottomassa tilassa oleva nuorukainen märissä vaatteissaan. Kaulassaan hänellä on kiikarit. Kuka tämä henkilö on, ja mistä hän on ilmestynyt?
Läheisen Nyyssölän harjoittelutilan väki löytää nuorenmiehen ja vie hänet sisälle lämmittelemään. Hänestä huolehditaan hyvin: saunassa kylmässä kangistunut nuorimies virkoaa, myös lämmin juoma ja kuivat vaatteet auttavat asiaa.
Hieman toivuttuaan 17-vuotias Silvo Sokka alkaa kertoa uskomatonta tarinaansa.
okka sanoo lähteneensä matkaan Kuopiosta omatekoisella, seitsemän metriä pitkällä ja kaksi tonnia painavalla sikarinmuotoisella Silverstariksi-nimetyllä raketillaan.
"Pistin jarrut päälle"
Reilun kolmen minuutin lennon päätteeksi, aluksen ollessa noin 7 000 metrin korkeudessa, polttoainesäiliö rikkoutuu aiheuttaen aluksen syöksymisen läheisen järven pohjaan. Lentäjä pelastuu kuin ihmeen kaupalla.
Tuvassa pojan kertomusta kuunnellaan ihmetellen. Miten tuollaisesta voi edes pelastua, pojalta kysytään: ”Pistin jarrut päälle”, Silvo vastaa.
Myöhemmin samana päivänä Silvon isä, aseteknikkona Kuopion kasarmilla työskennellyt Verneri Sokka hakee poikansa kotiin.
Silvon tarina olisikin jäänyt pienelle piirille kerrotuksia kertomukseksi ilman kohtalokasta kirjettä.
– Virhe oli, että hän lähetti kirjeen Savo-lehden toimitukseen, sedästään Silvo Sokasta romaania kirjoittava kuopiolainen Riitta Salke sanoo.
Kirjeessä Silvon kerrottiin kuolleen
Silvo oli tosiaan lähettänyt Savo-lehden päätoimittajalle kirjeen, jossa kerrottiin rakettilennosta. Kirje saavutti toimituksen ”epäonnistunutta koelentoa” seuraavana päivänä.
Kirjeen kirjoittajaksi ja lähettäjäksi oli mainittu saksalainen "insinööri Ganzeuge", joka kirjeen mukaan oli avustanut Silvoa raketin valmistuksessa. Kirjeessä kerrottiin koelennon epäonnistuneen ja lentäjän kuolleen.
Samana päivänä Silvo marssi kuitenkin ilmielävänä Savo-lehden toimitukseen ja päätoimittajan puheille. Hän pyysi päätoimittajaa salaamaan kirjeen ja sen sisällön. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan asiasta kerrottiin seuraavan päivän lehdessä. Jutun myötä tarina nuorukaisen uskomattomasta rakettilennosta lähti leviämään kulovalkean tavoin.
Tarina rakettilennosta nousi etusivun uutiseksi aina Australiaa ja Etelä-Amerikkaa myöten. Ulkomaalaiset lehdet jopa lennättivät toimittajiaan Kuopioon haastatellakseen nuorta keksijäneroa.
Lehdistön lisäksi Silvosta kiinnostuivat myös viranomaiset. Poliisit jututtivat poikaa ja läheistä Suonteen järveä naarattiin raketin osien löytämiseksi. Tutkimuksia tehtiin myös aluksen väitetyllä laukaisupaikalla. Mitään ei kuitenkaan löydetty.
Silvo piti itsepintaisesti kiinni tarinastaan, mutta murtui muutamia päiviä myöhemmin ja paljasti keksineensä koko jutun.
Näin kaikki oikeasti tapahtui
Pelkkää mielikuvitusta oli kuopiolaisen ”keksijäneron” lentomatka otsikoi 12. lokakuuta 1948 ilmestynyt Sisämaa-Laatokka-sanomalehti.
Jutun mukaan Silvo oli ollut työttömänä, mistä vanhemmat olivat häntä moittineet. Tästä suivaantuneena hän oli päättänyt lähteä ulkomaille ja peittääkseen mahdolliset jälkensä hän laati kirjeen Savo-lehdelle.
Raketin sijaan Silvo tarttui polkupyörän sarviin ja lähti polkemaan kohti etelää. Suonenjoelle päästyään Silvo oli kuitenkin kylmissään ja nälkäinen.
– Saadakseen taloista ruokaa ja yösijan oli hän mennyt läheisen järven rantaan ja piilottanut pyöränsä pensaisiin. Pyöriskeltyään rantavedessä oli hän mennyt Suonenjoen maatalouskoulun pihalle ja näytellyt tajutonta, mistä hänet oli eräs naishenkilö löytänyt, lehti kirjoitti.
Vaikka viranomaiset tutkivat tapausta, Silvoa ei koskaan epäilty mistään rikoksesta.
"Voisi puhua jopa tabusta"
Tarina Silvosta ja rakettilennosta ei pääty kuitenkaan tähän.
Tapahtumasta koituu niin paljon vaivaa ja häpeää Silvon perheelle, että muutama vuosi myöhemmin perhe vaihtaa sukunimensä Salkeksi.
Kuopiolaiselle Riitta Salkelle hänen setänsä tarina tuttu vain lehtijutuista. Perheen kesken sedästä ei juurikaan puhuttu.
– Se on ollut aika lailla vaiettu asia, voisi puhua jopa tabusta. Tiesin varhaisessa vaiheessa, että sukunimemme on vaihdettu, mutta en välttämättä syytä siihen.
Vaikka Silvosta ei perheessä puhuttukaan, muut ihmiset muistivat tuoda asian esille säännöllisesti. Aina rakettilennon vuosipäivän lähestyessä Salken perheessä puhelin alkoi soida tavallista useammin.
– Muistan hyvin kotiimme tulleen puheluita, jotka äitini hyvin nopeasti lopetti. Minulle neuvottiin, ettei kyselijöille pidä vastata mitään. Suku oli tehnyt periaatepäätöksen, ettei asiasta kerrota kenellekään.
Salke arvelee soittojen tulleen toimittajilta.
– Syksyisin saattoi paikallislehdessä olla pieni juttu asiasta, ja siitä tuli kiusaantunut olo. Muistan, että se herätti aina tietynlaisen tunnelman perheessä.
Salke on kirjoittamassa romaania sedästään, jotta tapahtumista saataisiin vihdoin syvempi kuva.
– Toivottavasti romaani avaa uusia näkökulmia ja lisää ymmärrystä tapaukselle.
Vaikka hän ei setäänsä koskaan tavannut, on hän saanut tietoa Silvon ja perheensä välisen kirjeenvaihdon myötä.
Miksi Silvo sitten sepitti tarinan uskomattomasta rakettilennosta?
– Jos lehtikirjoitukset riidoista isän kanssa ovat olleet totta, niin tämä on ollut Silvolle keino päästä pois kotoa tai jopa kostaa. Jos vanhemmat ovat alkaneet vähätellä Silvoa, ja jos hänet on koettu outona, niin onko tämä ollut nuoren pojan uhoa, että minäkin olen olemassa?
Voihan kyse olla pelkästä hölmöstä harkitsemattomuudestakin, Salke miettii.
Tempaus traumatisoi koko suvun
Salken mukaan asian paisuminen niin valtavaksi oli kohtuutonta yhdelle ihmiselle ja suvulle. Lopulta perheen isä päätyi vaihtamaan perheen sukunimen Sokasta Salkeksi.
– En usko, että nykyäänkään kenenkään teinin vanhempi haluaisi lapsensa toilailuja lehteen, varsinkaan jos ne todetaan keksityiksi. Mikäli siihen tällainen traaginen sävy liittyy, niin sukunimen vaihtaminen ymmärrettävää.
Aika 1940-luvulla oli täysin toisenlainen kuin tänä päivänä. Silvon isä työskenteli armeijassa, ja oletettavasti kasvuympäristö on ollut konservatiivinen.
– Ehkä asiaan on liittynyt häpeää siitä, kasvatanko minä valehtelijaa. Nimenvaihtamisella on varmasti haluttu suojella niin lapsia kuin itseään. Epäilen, että Silvon vanhimpia sisaruksia on koulussa asiasta nälvitty.
"Taidat olla niitä, jotka lenteli?"
Vaikka mielikuvituksellisesta lennosta on kulunut jo 70 vuotta, Salke sanoo, että varsinkin Savossa tapaus muistetaan yhä. Hän muistelee joitakin vuosia sitten tapahtunutta kohtaamista uuden naapurinsa kanssa.
– Sukunimen nähtyään hän tokaisi minulle, että: "Taidat olla niitä, jotka lenteli?". En asiaa heti tajunnut, mutta mieheni sanoi, että hän varmaan viittasi Silvoon.
Silvon myöhemmistä vaiheista ei ole aivan tarkkaa kuvaa. Hän kävi Kotkassa sahateollisuuskoulua ja armeijassa hän oli pioneerikomppaniassa jossain Kouvolan suunnalla.
– Perhettä hänellä ei ollut. Sellaista yksinäisen miehen elämää hän on viettänyt.
Salke tietää, että Silvo kävi tapaamassa sukulaisiin yhden kerran 1980-luvun loppupuolella.
– Tuo vierailu on ollut hänelle iso kynnys. Hän on ehkä ollut peloissaankin siitä, että voiko tulla käymään.
Tuolla tapaamisella Salke ei setäänsä tavannut, koska hän oli tuolloin opiskelemassa Joensuussa.
Silvo Sokka kuoli Uudessakaupungissa tammikuussa 2010. Hän oli kuollessaan 79-vuotias.
Silvo Sokan tarinasta hiljattain uutisoi muun muassa Yle.