12-vuotiaan tytön päivä rannalla kääntyi yllättäen viikkoja kestäväksi painajaiseksi, kun häneen tarttui harvinainen lihansyöjäbakteeri.
Kylei Brown oli viettänyt aikaa perheensä kanssa rannalla Yhdysvaltojen Floridassa, jonne perhe oli matkannut lomailemaan kotoaan Indianasta.
Rantapäivän jälkeisenä aamuna 12-vuotias tyttö oli herännyt kovaan kipuun oikeassa pohkeessaan. Perhe oli ajatellut sen olleen vain kramppi.
Seuraavana päivänä kipu oli kuitenkin ollut niin kova, ettei tyttö kyennyt kävelemään. Hän sai kuumeen, ja hänen äitinsä Michelle Brown joutui kantamaan tytärtään, jonka jalka alkoi turvota.
Hengenvaarallinen tulehdus
Tyttö vietiin sairaalaan, jossa selvisi kammottava totuus. Infektio hänen polvensa takana oli nekrotisoiva faskiitti, jota kutsutaan myös lihansyöjäbakteeriksi.
Pehmytkudoksissa etenevä, kuoliota aiheuttava hengenvaarallinen tulehdus voi saada alkunsa jopa vain pienestä haavasta tai ihorikosta.
– Hänet vietiin hätäleikkaukseen, jossa yritettiin irrottaa tulehdus hänen jalastaan. Tekemällä sen, he yrittivät pelastaa hänet ja hänen jalkansa, koska tulehdus eteni niin nopeasti, äiti kertoi.
Edessä leikkauksia ja terapiaa
Kylei Brown on parantumassa, mutta tulehduksen takia häntä odottaa liuta leikkauksia sekä kuukausien terapia, jotta hän voi opetella jälleen kävelemään.