Potilas raiskasi toisen potilaan sairaalan vessassa – vetosi telepaattiseen sopimukseen

Sairaalassa potilaana ollut mies raiskasi naispotilaan Uudellamaalla helmikuussa 2020. 

Naispotilas oli lähtenyt käymään vessassa, ja kun hän oli tulossa sieltä pois, oli miespotilas estänyt ja työntänyt hänet takaisin vessaan. Vessassa mies oli laskenut alas naisen päällys- ja alushousut ja työntänyt sormensa naisen emättimeen ja peräaukkoon. Teko kesti muutamia sekunteja ja keskeytyi, kun sairaalan työntekijä tuli paikalle.

Oikeudessa mies myönsi osittain menetelleensä teonkuvauksessa kuvatulla tavalla. Raiskaussyytteen hän kiisti, koska hänen mukaansa teko tapahtui yhteisymmärryksessä.

Miehen mukaan seksistä naisen kanssa oli sovittu sanattomasti, telepaattisella yhteydellä. Naisen mukaan seksistä ei ollut sovittu mitään etukäteen. Kaksi viikkoa ennen tekoa, mies oli ehdottanut naiselle vessaan menoa mistä tämä oli kieltäytynyt. 

Tekohetkellä sekä mies että nainen olivat psykiatrisessa hoidossa. Oikeuden mukaan miehen tila ei kuitenkaan ollut sellainen, etteikö hän olisi ymmärtänyt mitä oli tekemässä.  

Käräjäoikeus tuomitsi miehen raiskauksesta 1 vuoden ja 10 kuukauden vankeuteen. Lisäksi hän joutuu maksamaan naiselle korvauksia 4 400 euroa. 

Valitti hovioikeuteen 

Mies valitti tuomiosta hovioikeuteen ja vaati syytteen ja korvausvaatimusten hylkäämistä. 

Hovioikeuden mukaan teon moitittavuutta korostaa se, että uhri oli psykiatrisessa hoidossa ja kyseessä oli kaksi sormella tehtyä sukupuoliyhteyttä. Lieventäviä seikkoja hovioikeuden mukaan oli se, että myös tekijä oli psykiatrisessa hoidossa, hänen psyykkinen tilansa oli jossain määrin heikentynyt, teossa käytetiin lievää väkivaltaa ja se kesti vähän aikaa. Miestä ei ollut myöskään aiemmin tuomittu vakavista rikoksista.

Hovioikeus alensi käräjäoikeuden tuomiota, ja tuomitsi miehen 1 vuoden ja 8 kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Naiselle maksettavaan korvaussummaan hovioikeus ei muuttanut. 

Lue myös:

    Uusimmat