Yritys maksoi palkan kryptovaluuttana – työntekijän riski osoittautui lottovoitoksi, mutta nyt firma vaatii kryptojaan takaisin
Palkan kryptovaluuttana maksanut firma katsoo nyt, etteivät työntekijän ponnistukset olleetkaan palkan arvoisia.
Amerikkalaisella teknologia-alan startupilla ja sille töitä tehneellä henkilöllä on meneillään merkillinen kiista. Työntekijä on kääntynyt MarketWatchin Moneyist-palstan puoleen saadakseen neuvoja pulmaansa.
Tässä vaiheessa on syytä muistuttaa, että faktojen tarkistamiseen ei tässä tapauksessa ole mitään mahdollisuuksia. Niinpä hyvä tarina kannattaa nauttia seuranaan hyppysellinen suolaa, kuten amerikkalaiset tapaavat sanoa.
Kysyjä käyttää nimimerkkiä Crypto Confused, joten kutsutaan häntä tästedes Kryptoksi.
"Työstä ei ollut hyötyä"
Krypto kertoo tehneensä viime vuoden keväällä ja kesällä liiketoiminnan kehittämiseen liittyviä töitä. Työstä maksettiin muodikkaasti ja teknologiafirmalle sopivasti ethereum-kryptovaluutalla. Maksun työrupeamastaan Krypto sai elokuussa.
Nyt hän kertoo saaneensa firmalta yhteydenoton. Häntä pyydetään palauttamaan saamansa etherit, palkka maksettaisiinkin dollareina. Perustelu oli merkillinen: Krypton työstä ei ole ollut mitään hyötyä yhtiölle, joten valuutta vaihdetaan jälkikäteen.
Viime keväänä solmittuun sopimukseen tosin kirjattiin maininta, että kryptovaluutan sijasta maksuvälineenä voidaan käyttää dollareita.
Tilanne vaikuttaa kummalliselta, mutta erittäin kinkkiseksi sen tekee se, että etherin arvo on kasvanut viime elokuun jälkeen 700 prosentilla. Krypto joutuisi siten maksamaan takaisin rajusti enemmän kuin viime vuonna sai.
Riski on molemminpuolinen
Moneyist vastaa työntekijälle, että sopimus on sopimus. Hyväksymällä etherin maksuvälineeksi kumpikin osapuoli hyväksyi riskin siitä, että valuutan arvo voi muuttua suuntaan tai toiseen.
– Jos arvo olisi laskenut, tuskin työnantaja olisi vaatinut ethereitä takaisin ja tyrkyttänyt jälkikäteen parempaa korvausta dollareina. Vaikka sopimuksessa sanottaisiinkin, että maksu voidaan suorittaa joko dollareina tai ethereinä, se ei tarkoita, että niitä voisi jälkeenpäin vaatia takaisin.
Jos tosiaan löytyy teknologia-startup, joka joutuu turvautumaan näin epätoivoisiin keinoihin, sille on vaikea ennustaa pitkää ikää ja ruusuista tulevaisuutta.
Uusimmat
-
00:16
Hyökkääjä kävi ohikulkijoiden kimppuun: Yksi kuollut ja yksi loukkaantunut Pariisin keskustassa
-
23:35
Yhdysvaltain puolustusministeri muistutti jälleen Israelia siviiliväestön suojelemisesta Gazassa – MTV seuraa sotaa
-
23:07
Ensin Venäjän korkein oikeus kielsi HLBT-liikkeen toiminnan, nyt poliisi on tehnyt ratsioita seksuaalivähemmistöjen klubeihin Moskovassa
-
22:53
Dallas tekee karua jälkeä Tampa Baysta – NHL:n tähtivahti kieltäytyi vaihtokomennuksesta: "Pokkaa on"
-
22:49
Härski seksikommentti – ex-F1-kuski jätti isot rahat pöydälle
-
22:15
Mäkituomareille rajua kritiikkiä, norjalaistähti latoi täyslaidallisen kamalista olosuhteista – "Fyysisesti mahdotonta hypätä"
-
21:47
Vuonna 1996 Linnan juhlien vieraat hermoilivat uutta hittitanssia: "Macarenan myötä parketilla leijuu erotiikka"
-
21:29
Ukrainan entistä presidenttiä ei päästetty poistumaan maasta, Venäjä kasvattaa armeijaansa käyttämättä liikekannallepanoa – MTV seuraa sotaa
-
21:25
Sanna Marin otti kantaa yökerhon lavalla: "Tietyt suomalaiset tahot nielevät Venäjän syötin"
-
21:19
Hieno ele: Porilaisyleisö kunnioitti upealla tavalla vastustajaa – "Silmäkulmat kostuivat"
-
21:16
Maanjäristyksen jälkeen annettu tsunamivaroitus peruttiin Filippiineillä – poliisi: tsunamista liikkui valeuutisia
-
21:07
Tampereella Ratinan kauppakeskuksen kattoterassilla oleva sauna tuhoutui palossa – yksi loukkaantui lievästi
-
20:48
Lauri Marjamäki vähätteli Kärppien kammotappiota – Ville Peltonen ojensi toimittajaa
-
20:42
Prinssi William ja prinsessa Catherine loistivat punaisella matolla Ruotsin Victorian ja Danielin kanssa – loistokas ilta sai kuitenkin vaivaannuttavan alun
-
20:30
SM-liigahyökkääjä pudotti suru-uutisen – tunteikas tuuletus: "Puhtaasti hänelle"
-
20:20
Tulipalo muutti Tapparan pikkujoulusuunnitelmat
-
19:59
Veturin nosto venyy Tampereella – valmista pitäisi olla sunnuntaiaamuna
-
19:54
0–7: Kärpät häpäistiin ja nöyryytettiin pystyyn – SM-liigassa ladottiin jättilukemia
-
19:53
EM-kisojen alkulohkot arvottiin – nämä huippumaat odottavat Huuhkajien kohtaloa
-
19:51
Venäjän televisiossa naureskeltiin tiedustelupomon vaimon myrkytykselle: "Ehkä hän rikkoi lämpömittarin"
-
Lataa lisää