Ylilääkäri: Lääkkeen sivuvaikutuksista ei koskaan täyttä varmuutta

Lääkkeiden turvallisuus puhuttaa. 24:25

Studio55.fi -lähetyksessä vieraillut ylilääkäri Annikka Kalliokoski kertoo, että lääkkeen myyntiluvan myöntämisen jälkeen tulee todennäköisesti esille uusia lääkkeen vaikutuksia.

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimeassa työskentelevän Annikka Kalliokosken mukaan viranomaiset ymmärtävät myöntäessään lääkkeelle myyntiluvan, etteivät he tiedä vielä kaikkea lääkkeen vaikutuksista.

– Tavallista, ihan todennäköistäkin on, että meidän tietoon tulee sen myyntiluvan myöntämisen jälkeen seikkoja, jotka vaikuttavat meidän käsitykseemme siitä, mikä on sen lääkkeen hyötyjen ja haittojen suhde, sanoo Kalliokoski.

Tästä syystä lääkkeen turvallisuusseuranta jatkuu senkin jälkeen, kun lääkkeelle on jo myönnetty myyntilupa.

Myyntiluvan myöntämisen jälkeen huomatut sivuvaikutukset voivat olla joskus positiivisiakin. Yhden lääkkeen haitasta voi olla hyötyä toisen sairauden hoidossa.

– Positiivisista sivuvaikutuksista tulee mieleen kaksi verenpainelääkettä, jotka olivat oikeastaan aika huonoja verenpainelääkkeitä. Toinen oli sellainen, että se aiheutti liiallista karvankasvua. Sitä käytetään nykyään kaljuuden hoidossa. Toinen varmaan kaikkien tuntema esimerkki on Viagra, jossa oli haittavaikutuksena erektioita, Kalliokoski kertoo.

Kalliokosken mukaan potilaan kannattaa luottaa lääkäriinsä lääkinnän suhteen, sillä yksittäiselle lääkärille ei tule mitään suoraa hyötyä siitä, että hän tarjoaisi potilaalleen uudempaa ja kalliimpaa lääkettä.

– Totta kai lääkeyritykset kohdistaa lääkäreihin markkinointia, eivätkä ne tekisi sitä, jos ne ajattelisivat, ettei siitä ole hyötyä, eli myynti ei lisääntyisi. Mutta mielestäni ei pitäisi myöskään demonisoida lääketeollisuutta. Jos ei olisi lääketeollisuutta, ei olisi lääkkeitä ja maailma olisi monin verroin surkeampi paikka, Kalliokoski summaa.

 

Mitä musta kärkikolmio lääkepaketissa tarkoittaa? Katso Kalliokosken haastattelu kokonaan!

Lue myös:

    Uusimmat