Ylen toimintaa perannut raportti julki – Ylen riippumattomuuden turvaamisessa paljon korjattavaa

Yleisradio saa tuoreessa raportissa pyyhkeitä 2:14

Selvitys Yleisradion johdon toiminnasta ja journalistisesta päätöksen teosta katsoo, että Ylen riippumattomuuden turvaamisessa on paljon korjattavaa, vaikka yleisarviona journalistinen päätöksenteko on riippumatonta. Yle kertoi raportista ensimmäisenä omilla sivullaan.

Selvityksen teki Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää. Selvityksessä oli tarkoitus arvioida, toimiiko Yle riippumattomasti.

Mäenpää kehottaa Ylen johtoa kiinnittämään enemmän huomiota journalistiseen vastuuseen oikeus- ja rikosoikeudellisen vastuun sijaan.

Raportissa Mäenpää myös pohtii, pitäisikö poliitikkojen suoraan vastuullisille toimittajille kohdistamaan palautteeseen suhtautua nykyistä kriittisemmin. Suoriin yrityksiin vaikuttaa journalistiseen päätöksentekoon ja sisältöön ei tämän mukaan tulisi suhtautua hyväksivästi tai neutraalisti. Tämä koskisi hänen mukaansa yhteisymmärrystä siitä, etteivät sen enempää valtiovallan, järjestöjen kuin elinkeinoelämänkään toimijat saisi ohjailla journalismia. Ratkaisuna ehdotetaan esimerkiksi, että suorien vaikutusyritysten tulisi ylittää uutiskynnys sellaisenaan.

Hän ehdottaa myös, että Ylen riippumattomuutta tulisi arvioida vuosittain.

Taustalla Sipilän Terrafame-kohu

Keskustelua Ylen riippumattomuudesta käytiin vilkkaasti sen jälkeen, kun usea Ylen tunnittu toimittaja irtisanoitui yhtiöstä. Ylen toiveesta tehdyllä ulkopuolisella selvityksellä epäilyt haluttiin tutkia.

Raporttia varten Mäenpää haastatetteli 48 Ylen johtajaa tai journalistia ja tutkinut alan lainsäädäntöä sekä ohjeistusta.

Raportissa Mäenpää katsoi muun muassa, että että Yle mukautui niin sanotussa Terrafame-tapauksessa ulkoiseen vaikuttamiseen, horjuttaen luottamusta Ylen riippumattomuuteen. Hän kuvaili johtamista tapauksen tiimoilta myös poikkeuksellisen tarkkaa.

– (V)iimeaikaiset tapahtumat huomioon ottaen tarve Yleisradion riippumattomuuden korostamiseen ja vahvistamiseen on kaiken kaikkiaan selvästi lisääntynyt, raportissa todetaankin.

Lue koko raportti täältä.

Lue myös:

    Uusimmat