Yksivuotias kuoli kuumaan autoon Yhdysvalloissa – isoäiti unohti viedä lapsen päiväkotiin

Yksivuotias tyttö kuoli kuumaan autoon Yhdysvaltain Long Islandilla sen jälkeen, kun hänen isoäitinsä oli unohtanut viedä lapsen päivähoitoon. Aiheesta uutisoivat muun muassa NBC News ja New York Post.

Menehtyneen lapsen 54-vuotias isoäiti oli viranomaisten mukaan mennyt maanantaina töihin ja jättänyt lapsenlapsensa auton istuimeen noin kahdeksan tunnin ajaksi. 

Oman työpäivänsä jälkeen isoäiti meni hakemaan tyttöä päiväkodista ja tajusi jättäneensä lapsen autoon.

Lämpötilat paikan päällä kohosivat maanantaina noin 28 asteeseen. Auton sisällä tulee kuitenkin vielä paljon kuumempaa.

Lapsi vietiin sairaalaan, jossa hänet todettiin kuolleeksi.

Rikossyytteitä asiassa ei ole ainakaan toistaiseksi nostettu, mutta tutkinta on käynnissä.

Yhdysvaltain liikenneministeriön mukaan maassa kuolee vuosittain noin 40 autoon jätettyä tai autoon jumiin jäänyttä lasta lämpöhalvaukseen. Suurin osa tapauksista johtuu siitä, että vanhempi tai muu hoitaja unohtaa lapsen olevan autossa.

Lue myös:

    Uusimmat