Yksiön uusi ilme tekstiileillä ja maalilla

Muutoksen suunnittelijana Marianne Sundell

Muutoskohteena olevan yksiön sisustus on toteutettu hyvin jämäkästi ja tunnelma on jopa klassisen hotellihuonemainen. Muutoksen myötä yksiöön toivottiin uudenlaista väritystä ja kalusteille uutta järjestystä.

KUVA: Ennen muutosta

Sängyn sijoittaminen on ollut asukkaasta vaikeaa ja sen nykyinen paikka on liian hallitseva. Vanha hyvin rakas silkkimatto ja kaikki kalusteet haluttiin säilyttää, sillä budjetti ei saisi ylittää 850 euroa. Panostusta toivottiin tekstiileihin, joiden tulisi olla kestäviä ja vesipestäviä.

Pehmeyttä sisustukseen saatiin maalaamalla huoneen seinät eri sävyisiksi. Ikkunaseinä ja tv-tason taustaseinä sävytettiin pehmeän kerman sävyiseksi. Vanha sohva saatiin raikkaamman oloiseksi, kun sen taustaseinä sävytettiin beigen väriseksi. Keittiön seinän tumma tryffelin sävy napattiin keittosyvennyksen vanhasta julisteesta.

Teema yksiön koko uuteen väriskaalaan löytyi toisesta julisteesta, joka on samaa sarjaa keittiösyvennyksessä olevalle julisteelle. Juliste sai ympärilleen mustat kehykset ja se sijoitettiin sohvan ylle. Taulusta poimittiin tekstiilien väreiksi ruskeaa, keväistä vihreää ja kontrastina vahvaa mustaa. Rahien ylle ommeltiin ruskeat irtohuput ja nyt rahit nousevat hyvin esille vaaleasta matosta.

Koska huoneen seinien sävy tummeni, luonnonvalon määrä väheni sillä seinäpinnat eivät heijasta valoa enää niin tehokkaasti. Tämän vuoksi verhojen sävyksi valittiin vaalea kerma, jotta niistä siivilöityy valoa läpi. Verhojen sivukiinnikkeet sijoitettiin tavallista ylemmäksi, samaan linjaan kuin ikkunoiden välikarmi, jotta ikkunapenkki näkyisi kauniimmin ja luonnonvalon määrää saataisiin lisättyä. Verhokangas on paksua, joten kangas laskeutuu kauniisti. Samaa vaaleaa teema on myös sängyn uudessa päiväpeitteessä, jota koristavat useat koristetyynyt.

Osaksi makuuhuonekokonaisuutta siirrettiin sängyn läheisyyteen vanha silkkimatto ja eteisen puolelta kaunis lipasto. Koska lipasto on matala ja se sijoittuu samalle seinämälle sohvan kanssa, sijoitettiin niiden väliin vanha korkea paperivalaisin, joka jäsentää ja rytmittää kalusteita.

Sänky sijoitettiin ikkunanseinän suuntaisesti ja sitä rajattiin metrin korkuisella kalusteella. Kaapin mitoitus mietittiin siten, että oleskelupuolelta katsottuna kaluste on hivenen tv:n korkeutta suurempi. Kaluste on sopivan matala, että huone säilyy visuaalisesti avarana. Kalusteen mustanruskea väri sointuu kauniisti tummaan tv-tasoon. Toinen kalusteen moduuli aukeaa kohti sänkyä, muodostaen sinne yöpöydän ja toinen moduuli aukeaa kohti oleskelutilaa. Kaapin avulla saatiin lisää säilytystilaa kirjoille ja cd-levyille.

Oleskelutilan puolelle sijoitettiin heti sisääntulon yhteyteen vanha nojatuoli, joka sai ylleen uuden irtohupun. Uusi kalustejärjestys jäsentää tilaa uudella tavalla ja sänky saatiin pois korostuneesta roolistaan. Nyt televisiota voi katsella sekä sohvalta, että ruokailuryhmästä käsin.

Tuotetiedot:

  • Idea Fabrisso 3D-verhosuunnitteluohjelmalla saadaan suunniteltua verhokokonaisuudet huoneiden mittojen mukaan. Ohjelman avulla on helpompi hahmottaa uusien verhokokonaisuuksien ilme. Fabrisso Studioista saat kankaiden lisäksi tilata kokonaisvaltaisen sisustustekstiilipalvelun suunnittelusta asennukseen. Sisustusompelupalvelu toteutti kohteeseemme vaihtoehtoisia. Idea Fabrisso 3D-ohjelmalla tehtyjä suunnitelmia, miltä erimalliset verhot näyttäisivät huoneessa. Kohteessa käytettiin vanhoja verhotankoja. Ompelusta vastasi Fabrisso sisustusompelupalvelu.
  • Tiedustelut: Fabrisso Oy, Vammala 0105496400, kangastalo@fabrisso.fi, www.fabrisso.fi
  • Toledo / luonnonvalkoinen verhokangas 28,20 €/m
  • Tosca / koristetyyny- ja rahinpäällyskankaat 33,60 €/m
  • Evita / koristetyynykangas - kukkakuosi 48,- €/m
  • Tiedustelut: Orient-Occident, 09-260660
  • Jälleenmyynti: Fabrisso Oy ja muut sisustusmyymälät kautta maan
  • Aika päiväpeite valk. 200 x 260, 74 €
  • Joki koristetyyny oliivi 42 x 42, 14 €
  • Tiedustelut: Finlayson Oy, kuluttajapalvelu 0200 42000, www.finlayson.fi
  • Jälleenmyynti: Finlayson-myymälät ja jälleenmyyjät kautta maan
  • Bestå hyllykokonaisuus sävy: mustanruskea, 140 €
  • Ektorp Tullsta irtohuppu 39 €
  • Inner sisätyyny 2,95 €
  • Felicia huopa 9,95 €
  • Ribba kehys 24,95 €
  • Jälleenmyynti: IKEA-tavaratalot, asiakaspalvelu 09-34829400, www.ikea.fi
  • Paperinarutabletti lime ja vaal.harmaa, 4,90 €
  • Paletti esiliina vihr. 19,50 €
  • Paletti servetti vihr. 3,80 €
  • Tiedustelut: Pentik, Espoo 0207220300
  • Jälleenmyynti: Pentik myymälät kautta maan
  • Tuikku S Cult lime, ruskea, valkoinen, 3 €
  • Tuikku M Cult valkoinen, 5 €
  • Alusta pähkinä L 12 €
  • Alusta pähkinä XS 8 €
  • Muki lime 1,90 €
  • Tiedustelut: Soul Home Shop, Helsinki 09-736090, info@soulhomeshop.fi, www.soulhomeshop.fi
  • Jälleenmyynti: Soul Home Shop myymälät
  • Viherkasvit 13,90 €
  • Pöytäkynttilä / omena 6,95 €
  • Tuoksukynttilä / omena 5,95 €
  • Kruunukynttilä 0,80 €
  • Jälleenmyynti: Kodin Ykkönen, Vantaa 0105344800
  • Sadolin Maailman värit:
  • Ikkuna- ja televisioseinä: Monaco vaalea
  • Sohvan taustaseinä: Monaco tumma
  • Keittiön päätyseinä: Suede Tryffel effektimaali, jossa hiekkamainen tuntu
  • Tiedustelut: Akzo Nobel Coatings Oy, 0207 501 501, www.sadolin.fi
  • Jälleenmyynti: Kodin Ykköset ja värikaupat kautta maan

(T.i.l.a. 28.3.2007)

Lue myös:

    Uusimmat