Yksinkertainen kikka voi pelastaa oravan tai linnun hengen
Syvä kasteluvesisammio voi olla surmanloukku pienille elämille ja hyönteisille. Meilahden siirtolapuutarhassa Helsingissä alueen oravien ja muiden karvaisten asukkien turvaksi on keksitty oiva konsti.
Miksi joidenkin siirtolapuutarhojen ja hautausmaiden kasteluvesisaaveissa kelluu puunpalasia tai tököttää keppejä? Ne ovat pelastusrenkaita eläimille.
Etenkin jos saavi ei ole täynnä vettä, eläin voi jäädä sinne pahaan loukkuun.
Lintu ei välttämättä pääse nousemaan vedestä, kun tilaa lentää ei ole. Sammioon pudonnut orava ei puolestaan välttämättä saa otetta liukkaasta muovipinnasta edes terävillä kynsillään.
Veteen räpiköimään jäävän eläimen kohtalo voi olla kurja. Myös veden hakijalle tilanne voi olla surullinen.
Meilahden arboretumin kupeessa olevan siirtolapuutarhan eläinten ystävät ovat kehitelleet oivan keinon oravien hengen pitimiksi.
Eikä siihen tarvita kuin pitkä puukeppi tai oksa, joka tökätään sammioon – ja voilà: kiipeilypuu on valmis.
Oravia ja lintuja varten veden pinnalle voi asettaa myös pienen "pelastuslautan", josta eläin saa ponnistusalustan.
Myös reunan yli ripustettava köysi on mahdollinen vaihtoehto. Hyönteisiä varten riittää tukeva ruoko.
Oravat ovat vähentyneet dramaattisesti
Kaikenlaisella oravien suojelulla on merkitytystä. Siinä missä oravavat kipittivät aiemmin suunnilleen joka oksalla, nykyään pörröhäntä on paikoin jopa harvinainen ilmestys.
Luonnonvarakeskuksen riistakolmiolaskentojen mukaan oravat ovat vähentyneet alle puoleen kolmenkymmenen viime vuoden aikana. Myös Turun yliopiston väitöstutkimus vuodelta 2018 osoittaa, että metsissä on yhä vähemmän oravia.
Oravien kohtaloksi on koitunut etenkin ilmastokriisin aiheuttama talvien lämpeneminen, mikä on vähentänyt käpysatoja.
Toinen tärkeä syy metsäkurrejen luontaisten ravinnon vähentymiseen on metsien tehokäyttö. Talouskäytössä olevat kuusikot ovat nuorehkoja eivätkä tuota käpyjä yhtä hyvin kuin vanhat. Oravia menehtyy runsaasti myös liikenteessä.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää