YK varoittaa maailmanlaajuisesta nälänhädästä

Ruuan hinnan raju nousu voi nostattaa maailmanlaajuisen "hiljaisen tsunamin", joka uhkaa suistaa yli 100 miljoonaa ihmistä nälänhätään ja kurjuuteen, varoitti Lontoossa koolla ollut kansainvälinen kokous.

Varoituksen esitti YK:n alaisen Elintarvikeohjelman WFP:n johtaja Josette Sheeran. Hänen mukaansa kansainvälisen yhteisön täytyy vastata tähän haasteeseen samalla tavoin kuin Aasiaa vuonna 2004 kohdanneeseen tsunamiin. Tsunami vaati arviolta neljännesmiljoonan ihmisen hengen Intian valtameren rannikkovaltioissa.

-Nyt nälällä on uudet kasvot. Miljoonat ihmiset ovat viimeisen puolen vuoden aikana ajautuneet nälänhätään, joka vaatii toimia, Sheeran sanoi.

Tilanne vaatii hänen mukaansa laajamittaista apua, joka saa tukea maailman johtajilta. Haaste on hänen mielestään suurin, jonka eteen WFP on koko toimintansa aikana joutunut.

Kokousta isännöinyt Britannian pääministeri Gordon Brown piti hintojen noususta johtuvaa kriisiä "moraalisena haasteena".

Hän huomautti, etteivät elintarvikkeiden maailmanmarkkinahinnat ole olleet yhtä korkealla sitten vuoden 1945.

Brown lupasi Britannian harkitsevan uudelleen biopolttoaineiden tuottotavoitteita, jos viljan kasvattaminen polttoaineeksi nostaa ruuan hintaa. Avustusjärjestöt pitivät kannanottoa myönteisenä.

-On silkkaa hulluutta asettaa sitovia tavoitteita biopolttoaineiden tuotannolle ennen kuin kaikkia seurauksia tiedetään, totesi Oxfamin kampanjajohtaja Phil Bloomer.

(MTV3-STT-DPA-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat