Video: Kaksi ihmistä mielenosoituksessa ampunut Kyle Rittenhouse romahti täysin kuultuaan tuomionsa

Yhdysvalloissa mielenosoituksissa kaksi miestä kuoliaaksi ampunut Kyle Rittenhouse,18, on vapautettu kaikista syytteistä. Hän ampui kaksi miestä ja haavoitti kolmatta Kenoshan kaupungissa Wisconsinissa elokuun 25. päivä vuonna 2020.

Puolustus vetosi itsepuolustukseen. Tapahtumahetkellä kaupunki oli kaaoksessa poliisin ammuttua kahta päivää aiemmin tummaihoista Jacob Blakea selkään useita kertoja keskellä kirkasta päivää. Ampuminen käynnisti aggressiiviset mielenosoitukset.

Tapahtuma-aikaan 17-vuotias Kyle Rittenhouse matkusti Kenoshan kaupunkiin kotoaan Illinoisin osavaltiosta. Mukanaan nuorukainen kantoi puoliautomaattista kivääriä.

Rittenhousen mukaan aseen tarkoitus oli helpottaa ihmisten ja omaisuuden suojelemista levottomuuksien keskellä.

Tapauksesta on tullut Yhdysvalloissa vellovan kiihkeän asekeskustelun keskipiste. Teinistä on tullut aseenkanto-oikeutta puolustavien ikoni.

Vastaavasti osa yhdysvaltalaisista on kauhuissaan tilanteesta, jossa raskaasti aseistautunut nuori lähtee kaduille jakamaan omankäden oikeutta.

Ampumisten tapahtuessa Kyle Rittenhouse joutui takaa-ajetuksi, minkä yhteydessä hän ampui ensin yhden ihmisen kuoliaaksi, ja myöhemmin toisaalla toisen ihmisen.

Kummassakin tilanteessa ihminen tai useampi ihminen olivat yrittäneet riisua hänet aseista.

Wisconsinin kuvernööri on vedonnut ihmisiin, jotta nämä pysyisivät rauhallisena vapauttavasta päätöksestä huolimatta. 12 henkinen valamiehistö pohti ratkaisuaan yhteensä 25 tuntia neljän päivän aikana.

Lähteet: CNN ja BBC;

Lue myös:

    Uusimmat