Yhdysvaltain armeija on kehittämässä kovan äänen käyttöön perustuvaa asetta. Aseen kautta saadaan luotua yhtä voimakasta ääntä kuin lentoon lähtevä suihkuhävittäjä päästää, mutta se ei ammu lainkaan luotia.
Asiasta kertoo Defence One -sivusto. Ääniase luo äärimmäisen nopeita laser-pulsseja luodakseen voimakasta, 130 desibelin ääntä. Sen tarkoitus on toimia pelotteena esimerkiksi väkijoukkojen hallinnassa, jossa pelkkä huuto ei riitä.
Aseen nimi on LIPE (Laser-Induced Plasma Effect). Kyseessä on eräänlainen ääniohjus. LIPE ampuu nanosekunnin mittaisia laserpulsseja kohteeseen. Tällöin syntyy plasmaa, jota manipuloimalla saadaan luotua voimakasta ääntä. Ääni vaikuttaa syntyvän aivan tyhjästä.
Tutkijat ovat testanneet tekniikkaa lyhyillä etäisyyksillä laboratorio-oloissa, mutta aseen kantama ei ole vielä riittävän pitkä tosikäytössä. Tutkijat keskittyvät seuraavaksi kantaman parantamiseen.
Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun armeija pyrkii soveltamaan plasmatekniikkaa efektien luomiseen. Varsinaista läpimurtoa ei ole vielä kuitenkaan tehty tällä saralla.
Uusimmat
-
19:45
Aftenposten: Venäjä saattaa valmistella ydinkoetta Pohjoisella jäämerellä
-
19:41
Esapekka Lappi tyrmistyneenä autonromunsa vieressä: "Ei mahdollisuuksia"
-
19:36
Koronan saldoa Suomessa: Kolme miljoonaa rokotetta hukkaan, neljä miljoonaa lahjoituksena köyhempiin maihin
-
19:30
Teemu Pulkkinen palaa jälleen Venäjälle
-
19:14
Ruotsissa puolustusvoimat ryhtyy tukemaan poliisia jengiväkivallan torjunnassa: "Väkivallan aalto vertaansa vailla"
-
19:14
Härski vitsi Ott Tänakin takapuolesta – kammohypyn hurjat voimat paljastaneen virolaistähden pokerinaama petti
-
19:13
Pelastajat hälytettiin auttamaan nuorukainen puusta – turhaan
-
19:12
Niin kaunista! HIFK:n superlupaus kyykytti veskaria – Liiga-uran avausmaali komeaa katsottavaa
-
19:05
Brittijournalisti esittää dokumentissa humalaista naista baarien edustalla – näin sinnikkään ahdistelun kohteeksi haavoittuvassa tilassa oleva voi joutua
-
19:03
Alusvaatemaisuus, militanttiset takit... – näkyvätkö nämä kuumat muoti-ilmiöt pian Suomen katukuvassa? "En hämmästyisi"
-
19:02
Miten löytää Se Oikea? Deittiasiantuntija Tiina antaa oleellisen vinkin: "Sillä pääsee jo aika pitkälle"
-
18:51
New Yorkiin julistettiin hätätila tulvien muutettua kadut järviksi: "Toimikaa nopeasti suojellaksenne henkeänne"
-
18:50
Nokia Arenassa valtavia ongelmia SM-liigaottelun alkaessa
-
18:26
Manchester United hukkuu loukkaantumisiin
-
18:12
Sanna Marin jakoi seuraajilleen poseerauksia Pariisista: "Niin innostunut Victoria Beckhamin show´sta"
-
18:11
Harry Potter -tähdet surevat edesmennyttä Albus Dumbledoren näyttelijää: "Hän valloitti minut lapsena"
-
17:54
Erikoistutkija: Silakan kalastuskielto Suomen lähivesillä olisi ylireagointia – "Ei olisi mitään järkeä pistää nurin kokonaista elinkeinoa"
-
17:51
Tuskaisia karjahduksia Ott Tänakin autossa – syynä tämä kammohyppy: "En ole varma, onko Martin kunnossa"
-
17:44
Ohi on! Lauri Markkanen poseerasi armeijan päättymisen merkiksi
-
17:30
Mediatiedot: Viranomaiset varoittivat ennalta Rotterdamin ampujasta – "Makasi alastomana lehtikasassa ja nauroi maanisesti"
-
Lataa lisää