Whitney Houstonin ex-aviomies haluaa tyttärensä elokuvarooliin

Whitney Houstonin entinen aviomies työstää elokuvaprojektia.

Whitney Houstonin entinen aviomies Bobby Brown yrittää kaikin tavoin pysyä näkyvillä Hollywood-piireissä. Mies on intoutunut kirjoittamaan elämästään elokuvan, ja hän onkin kaupitellut sitä ahkerasti elokuvastudioille. RadarOnline.comin mukaan The Bad Boy of R&B: The Bobby Brown Story -käsikirjoitusta yritettiin ensimmäisen kerran tyrkyttää jo loppuvuodesta 2011. Kiinnostusta ei kuitenkaan tuolloin löytynyt, ja elokuvahanke jäi vaiheeseen.

Projekti on Carltonjordan.comin mukaan kuitenkin Houstonin poismenon jälkeen saanut osakseen uudenlaista mielenkiintoa. RadarOnline.comin lähteen mukaan elokuva kirjoitetaan uudeksi siten, että kronologisen teoksen aikajanaa jatketaan hänen entisen vaimonsa menehtymiseen saakka. Sen syvällisemmin Whitneyä ei teoksessa kuitenkaan käsitellä, sillä pariskunnan mutkikasta suhdetta kosketetaan elokuvassa vain pintapuolisesti.

Hankkeen etenemisen myötä miehelle on muodostunut selkeä näkökanta roolijakoon. Hän toivookin, että hänen 19-vuotias Bobbi Kristina -tyttärensä nähtäisiin valkokankaalla kyseisessä elokuvassa. Nähtäväksi jääkin, millä tavalla Brownin projekti etenee.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat