Vuoden bestman 2009, Marco Keto, antaa neuvoja tuleville bestmaneille: tee suuresta päivästä hääparin näköinen ja ole valmis inspiroimaan.
Marco Keto, 39, sai arvokkaan tittelin, kun hänet valittiin Vuoden bestmaniksi 2009. Hänet palkittiin upealla matkalahjakortilla Häät&Rakkaus-tapahtuman Bridal Awards -gaalassa.
Vaatimaton Marco ilahtui voitosta, joka tuli hänelle yllätyksenä.
– Tuntuu hämmentävältä, mutta erittäin mukavalta. En kuitenkaan halua omia kaikkea kunniaa, myös kaaso Anita oli erittäin suuressa roolissa. Bestman nyt vaan usein on se kippari, joka laivaa ohjaa ja on näkyvimmällä paikalla.
Marco toimi bestmaninä heinäkuussa vietetyissä häissä. Vihkiminen tapahtui Östersundomin kappelissa ja hääjuhlaa vietettiin Stansvikin kartanolla Laajasalossa. Suureen päivään osallistui noin kahdeksankymmentä vierasta, ja Marcon mukaan juhla oli erittäin onnistunut.
– Kaikki toimi hienosti ja takaiskuilta vältyttiin. Ohjelmaan mahtui tanssia, leikkejä, puheita ja livebändi.
Sulhasen Marco on tuntenut jo vaippaikäisestä asti, mikä helpotti häiden ja polttareiden järjestämistä.
– Sulhanen on serkkuni, joka on minulle kuitenkin kuin pikkuveli ja paras kaveri. Päätimme aikoinaan olla toistemme bestmanit sekä ensimmäisten lastemme kummisedät. Kyseessä on vanhoja peruja olevat lupaukset, Marco kertoo.
– Vaikka asia oli aikoja sitten sovittu, tunsin kuitenkin olevani kunnioitettu kun hääpari yhdessä pyysi minua sulhaselle bestmaniksi kertoen sen olevan molempien tahto.



