VR yrittää estää junien katoille kiipeilyä: "25 000 volttia on kuin salama, joka menee ihmisen läpi"

Liikennevirasto ja VR kokeilevat Helsingin ratapihalla rakenteita, joiden toivotaan estävän junien katoille kiipeilyä.

VR kiinnittää vielä tänä vuonna raiteita reunustaviin kannatintolppiin kiipeämisen estäviä levyjä. Kokeilun taustalla ovat nuorten hengenvaaralliset tempaukset junaradoilla.  

Liikennevirasto, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi ja VR suunnittelevat myös yhteistä some-kampanjaa junaradan vaaroista.  

Eilen Lappeenrannan rautatieasemalla junan katolle kiivennyt nuori poika syttyi palamaan sähköiskusta ja loukkaantui vakavasti. Viime joulukuussa sattui kaksi vastaavaa onnettomuutta, joista toisessa yksi ihminen kuoli ja toisessa 13-vuotias poika loukkaantui vakavasti.  

Liikenneviraston mukaan tämänkaltaiset onnettomuudet eivät kuitenkaan ole yleistyneet.  
-Niitä on havaittu 1-2 tapausta vuosittain, sanoo rautatietoimintojen turvallisuuspäällikkö Marko Tuominen Liikennevirastosta.  

Luvaton rata-alueella oleskelu on sen sijaan lisääntynyt, kertoo VR:n turvallisuusjohtaja Jari Hankala.  

Junan katolla on hengenvaarallista, vaikkei juna liikkuisi. Sähköradan yläpuolella kulkevassa ajolangassa on 25 000 voltin jännite. Sähkövirta voi hypätä junan katolla olevaan ihmiseen yllättäen. 

- Se on ikään kuin pieni salama, joka menee ihmisen läpi, kuvailee Hankala.  
  

Suomessakin epäillään selfie-kuolemaa


Onnettomuuksissa on usein kyse nuorten yllytyshulluudesta. Maailmalla ovat yleistyneet niin sanotut selfie-kuolemat, joissa nuori on jäänyt junan alle ottaessaan valokuvaa.  

VR:n Hankalan mukaan on todennäköistä, että ainakin yhdessä viimeaikaisessa junan katolle kiipeämisessä oli kyse selfien ottamisesta. Kiipeäjä menehtyi, joten varmuutta asiasta ei ole.  

Trafi, VR ja Liikennevirasto aikovat puuttua ilmiöihin ensisijaisesti valistuksella. Nuorille suunnattu some-kampanja on luvassa syksyllä.  

Fyysisiin esteisiin Liikennevirasto ja VR eivät täysin luota. Junassa on aina jokin uloke, jota pitkin kiivetä.  

Lappeenrannan onnettomuus tapahtui rautatieasemalla.  

-Ratapihaa on vaikea aidata kokonaan, Tuominen sanoo.  

Lue myös:

    Uusimmat