Ruotsalaisvalmistaja esittelee uuden XC90:n pellin alle niin sanotun Twin Engine –tekniikkaa. Kyseessä on bensiinimoottorin ja sähkömoottorin muodostama hybridijärjestelmä, jonka myötä 7-paikkaisen maasturin hiilidioksidipäästöt on saatu puristettu lukemaan 60 g/km. Tehoa kokonaispaketissa on 400 hevosvoimaa ja vääntöä 640 Nm, joten suorituskykykin lienee kohdallaan.
Twin Engine –versio tullaan tuntemaan mallimerkinnällä T8 ja toteutukseltaan se vastaa V60 D6 ladattavaa dieselhybridiä. Sähkömoottori huolehtii siis taka-akselin vedosta ja polttomoottorilla käytetään etupyöriä.
XC90:ssä tullaan toki näkemään pelkästään perinteisellä polttomoottoritekniikallakin varustettuja autoja. Luvassa ovat ainakin 190 ja 225 hevosvoimaiset dieselit, ja 254 sekä 320 hevosvoimaiset bensiinimoottorit.
Uusien moottoreiden lisäksi XC90 on Volvon ensimmäinen malli, joka käyttää valmistajan skaalautuvaa alusta-arkkitehtuuria. ” Uusi SPA-tekniikkamme on suunniteltu alusta alkaen hyödyntämään sähkötekniikoita. Niinpä kaksoismoottoriratkaisu ei rajoita tavara- tai matkustustilaa”, kertoo Volvon tutkimus- ja kehitystyön johtaja Peter Mertens.
Volvon uusi maasturimalliston lippulaiva julkaistaan myöhemmin tänä vuonna.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää