VM:n budjettiehdotus ensi vuodelle on 57 miljardia euroa – valtionvelka nousee arviolta 109 miljardiin euroon

Valtiovarainministeriön budjettiehdotus ensi vuodelle on 57 miljardia euroa eli noin 1,5 miljardia enemmän kuin kuluvan vuoden varsinaisessa talousarviossa. Ehdotus on 2,3 miljardia euroa alijäämäinen.

Ensi vuoden alijäämän arvioidaan kasvavan kuluvasta vuodesta puolella miljardilla eurolla. Valtionvelka nousee ministeriön arvion mukaan 109 miljardiin euroon. Valtionvelka oli kuluvana vuonna heinäkuun lopussa yli 104 miljardia euroa eli lähes 19  000 euroa asukasta kohden.

Valtiontalouden tuloiksi arvioidaan 54,8 miljardia, joista 47,1 miljardia on verotuloja. Verotulojen arvioidaan kasvavan noin miljardilla edellisvuodesta.

Hallitusohjelman mukaisesti ministeriön ehdotus keventää ansiotuloverotusta 200 miljoonalla eurolla. Kevennys kohdistuu pieni- ja keskituloisiin palkansaajiin sekä eläke- ja etuustulojen saajiin.

Kehitysapuun ehdotetaan 72 miljoonan euron lisämäärärahaa.

Julkinen talous tasapainoon vuodeksi 2023

Luonnonsuojelurahoitusta ehdotetaan kasvatettavaksi 25 miljoonalla eurolla. Teiden, rautateiden ja vesiväylien kunnossapitoon ehdotetaan 300 miljoonan lisärahoitusta.

Koulutuksessa yliopistojen perusrahoitusta lisättäisiin 10 miljoonalla eurolla ja ammattikorkeakoulujen rahoitusta 5 miljoonalla eurolla. Työllisyystavoitteiden saavuttamiseksi TE-palveluihin ehdotetaan 15 miljoonan lisärahaa.

Valtion ensi vuoden tuloja ja menoja viilattiin tänään jo toista päivää, kun valtiovarainministeriön sisäiset neuvottelut jatkuivat. Hallitus käsittelee talousarviota budjettiriihessään 17.–18. syyskuuta. Samalla käsittelyssä on julkisen talouden budjetti vuosille 2020–2023.

Tavoitteena on, että julkinen talous on tasapainossa vuonna 2023 normaalin kansainvälisen taloustilanteen vallitessa.

Budjettiehdotus ei sisällä hallituksen kertaluontoisia tulevaisuusinvestointeja, joilla pyritään edistämään muun muassa työllisyyttä ja julkisten palveluiden saatavuutta. Ministeriöiden ehdotukset tulevaisuusinvestoinneiksi käsitellään myöhemmin elo–syyskuussa ja ne sisällytetään lopulliseen budjettiesitykseen.

Juttua täydennetty 14.8. klo 16:59.

Lue myös:

    Uusimmat