Virtsankarkailu vaivaa monia naisia – laita sille itse kampoihin!

Virtsankarkailu on monien naisten ongelma, mutta onneksi asialle voi tehdä itsekin jotain, Kunto Plus -lehti vinkkaa.

Kärsitkö sinäkin monien muiden naisten tavoin seuraavista virtsaamiseen liittyvistä ongelmista? 

Tutkimusten mukaan moni nainen kärsii virtsankarkailusta, jatkuvasta pissaamispakosta, polttavasta tunteesta pissatessa tai jopa diagnosoimattomasta virtsatietulehduksesta. Suurin osa ei tee näille vaivoille mitään, vaikka ne olisi helppo hoidattaa lääkärillä kuntoon. Yhdelle näistä, eli virtsankarkailulle, voi kuitenkin tehdä itsekin jotain. Tartu siis toimeen!

Tutkimuksessa kävi ilmi, että 19-30-vuotiaista vastaajista 63 prosenttia kärsi virtsankarkailusta. Eikä vaiva tunnetusti suinkaan vähene 30 ikävuoden jälkeen.

Virtsankarkailu voi johtua stressistä tai virtsarakkoon kohdistuvasta paineesta. Virtsan karkaaminen nauraessa, aivastaessa tai treenatessa on tavallista, ja vielä yleisemmäksi vaiva muuttuu 50 vuotta täyttäneillä.

Onneksi asialle voi tehdä jotain myös itse. Lantionpohjan lihasten vahvistaminen on tärkein yksittäinen keino. Jännitä siis lantionpohjan lihaksia, pidä jännitys ja päästä rennoksi. Tee harjoitetta vähintään kerran päivässä esimerkiksi kolme minuuttia kerrallaan. Voit treenata lantionpohjan lihaksia vaikka vessassa istuessa tai yhtä hyvin myös töissä työpöydän ääressä. Näkymätön treeni jää vain sinun tietoosi!

Jatka harjoituksia, niin huomaat, että virtsankarkailu helpottaa ja loppuu lopulta kokonaan.

MTV julkaisee artikkelin yhteistyössä Kunto Plus -lehden kanssa.

Muita Kunto Plus -lehden artikkeleita:

Lue myös:

    Uusimmat