Virpi Kätkä, 50, avoimena erikoishaastattelussa: "En vaihtaisi mihinkään vaikeita aikoja"

Laulaja Virpi Kätkä pyrkii löytämään ihmisistä vain positiiviset puolet.

CatCat-duosta tunnettu laulaja Virpi Kätkä juhlii 50-vuotissyntymäpäiväänsä 19. joulukuuta. Vuona 1994 Suomea Eurovision laulukilpailussa edustanut Kätkä kertoo, ettei osaisi nauttia tästä hetkestä niin paljon, jos ei olisi käynyt mielensä äärirajoilla.

– En vaihtaisi mihinkään vaikeita aikoja, Kätkä sanoo MTV Uutisten erikoishaastattelussa.

Kätkä oli naimisissa laulaja Tauski Peltosen kanssa vuosina 2003-2011, avioliitto päättyi kuitenkin eroon ja pariskunta ajautui huoltajuuskiistaan. Kätkä ei saanut yhdessä vaiheessa tavata poikaansa seitsemään kuukauteen, koska vanhempien välit olivat niin tulehtuneet.

Hän on kertonut tarinansa julkisuudessa, koska on halunnut rohkaista muita samassa tilanteessa olevia. Aika on kuitenkin parantanut haavat ja välit ex-mieheen ovat tänä päivänä kunnossa.

– Ex-mieheni kanssa meillä ei ole eikä tule romanssia, mutta ystävyys toivottavasti jatkuu lopun elämää.

Elämäntapahtumien myötä laulaja on pyrkinyt, että ei puhu ihmisistä pahaa, vaan löytää heistä positiiviset puolet.

– Jos on sellaisia epäkohtia, joihin haluan puuttua, sanon sen rauhallisesti. Kaikki pahatkin asiat voi sanoa nätisti, Kätkä toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat