Virossa lapsiperheet saavat yli 500 euroa puhtaana käteen kolmannesta lapsesta: "Rahalla syntyvyyttä ei ratkaista – pitäisi saada sellainen Suomi, johon halutaan tehdä lapsia"

Syntyvyys kasvaa Virossa - rahako on ratkaisu? 7:50

Suomessa syntyvyys laskee jo kahdeksatta vuotta peräkkäin, mutta THL:n tutkimusprofessori ei usko, että raha ratkaisisi syntyvyyden ongelmia meillä Viron tapaan.

Vuonna 2017 Virossa tehtiin lapsilisäuudistus, jonka myötä yli kolmilapsinen perhe saa tukea 520 euroa enemmän puhtaana käteen kuin aiemmin. Lapsilisää maksetaan lapsesta 16-vuotiaaksi saakka tai 19-vuotiaaksi asti, mikäli lapsi aloittaa toisen asteen opinnot.

Nyt Viron tilastot näyttävät kirkkaammilta kuin aiemmin, sillä viime vuonna Virossa syntyi lapsia enemmän kuin seitsemään vuoteen.

THL:n tutkimusprofessori Mika Gisslerin mukaan Suomessa on kokeiltu vastaavaa lapsilisien korotusta perhekoon kasvaessa. Kolmansia ja neljänsiä lapsia syntyi tuolloin perheisiin enemmän, mutta kokonaissyntyvyyteen se ei vaikuttanut.

– Rahalla sitä ei ratkaista, mutta meidän pitäisi saada sellainen Suomi, johon halutaan tehdä lisää lapsia. Tällä hetkellä näyttää siltä, ettei lapsia haluta tehdä, Gissler toteaa.

"Perheet haluavat, että etuudet ovat kohdillaan"

Gissler painottaa syntyvyyden nostamiseen Suomessa etuuksien laittamista kohdilleen.

– Perheet haluavat, että etuisuudet ovat kohdallaan, ne palvelut joita he tarvitsevat, niitä saadaan helposti.

Yhtenä esimerkkinä Gissler näkee, että perheet toivovat joustavuutta esimerkiksi lastenhoidossa ja työhön palaamisessa.

Lue myös:

    Uusimmat