USA, 1998. Ohjaus: John McNaughton. Käsikirjoitus: Stephen Peters. Kuvaus: Jeffrey L. Kimball. Leikkaus: Elena Maganini. Tuotanto: Rodney Liber, Steven A.Jones. Pääosissa: Matt Dillon, Kevin Bacon, Neve Campbell, Denise Richards, Theresa Russell, Daphne Rubin-Vega, Bill Murray. Kesto: 113 min.
John McNaughton ohjasi vuonna 1986 karkean halpiksen Henry, Portrait of a Serial Killer. Elokuva oli kolme vuotta esityskiellossa sumeilemattoman raakuutensa vuoksi, minkä vuoksi siitä tulikin pikavauhtia todellinen kulttielokuva, ja McNaughton sai tilaisuuden kokeilla elokuvantekoa isommalla rahalla. Jos McNaughtonin toista studioelokuvaa Villejä kuvioita verrataan sarjamurhaajaelokuvaan, näyttää siltä, että takinkääntäjistä kertoessaan ohjaaja on itsekin kääntänyt takkiaan, ainakin tyylillisesti.
Villeissä kuvioissa kaksi floridalaisen koulun oppilasta syyttää opinto-ohjaajaansa Sam Lombardoa (Matt Dillon) raiskauksesta. Puoliväliin asti käydään läpi syytteitä edeltäviä tapahtumia, joiden valossa Lombardo näyttää kiistattoman syyttömältä. Oikeudenkäynnin yllättävien käänteiden takia mies vapautetaan. Tämän jälkeen asetelmia ruvetaan keikauttelemaan päälaelleen yhä uudelleen niin, ettei totuudesta, motiiveista, syyllisistä eikä syyttömistä tahdo enää saada tolkkua. Juonen väänteleminen rupeaa ensimmäisen ison keikautuksen jälkeen tuntumaan häiritsevän itsetarkoitukselliselta.
Seksiä, väkivaltaa, rahaa ja kostoa sisällään pitävä rikoselokuva on kuin vuosia pyörinyt saippuaooppera pariin tuntiin tiivistettynä, paria astetta villimmällä otteella tehtynä. Kamera nuolee vähäpukeisten teinityttöjen vartaloita hidastetuissa kuvissa. Välillä näytetään upeita ilmakuvia Floridan soista, joissa alligaattorit lymyilevät uhkaa symboloiden. Ohjaaja McNaughtonista huolimatta elokuva on trendikkäästi seksillä ja vallalla operoiva huijaustarina, jossa jokainen on hetkessä takkia kääntävä opportunisti.
Elokuva asettaa vastatusten rikkaat ja köyhät. Köyhälistöä edustaa primitiivisen suokansan jälkeläinen, huumeita vetelevä Suzy Toller (Neve Campbell), jonka äärimmäinen vastakohta on ökyrikkaan perheen tytär Kelly Van Ryan (Denise Richards). Käsikirjoittajalta on jäänyt kunnolla miettimättä se, ettei miljonääriperheen tytär ikinä kävisi USA:ssa samaa koulua kuin köyhälistön kasvatti, vaikka ratkaisu tietysti palvelee tarinaa.
Monet Villien kuvioiden tekijöistä luonnehtivat elokuvaa hitchcockmaiseksi. Rinnastus on sangen kaukaa haettu, vaikka Hitchcockiin kohdistuva ihailu kaikuukin läpi esimerkiksi musiikissa, jonka sävelkuluissa on selvästi matkittu Hitchcockin hovisäveltäjä Bernard Herrmannia. Mainiota Villeissä kuvioissa on se, että mutkikkaan juonen yksityiskohtia selitetään nopeina takaumina vasta loppukrediittien välissä. Samanlaista valtavirrasta poikkeavaa särmikkyyttä olisi kaivattu roppakaupalla enemmän.