Se iski minuun lujaa. Kun luin joulun pyhinä Finlandia-palkitun Jussi Valtosen ”He eivät tiedä mitä tekevät”, kiteytti lukukokemus paljon siitä mitä olen tänä syksynä miettinyt.
Suomi on maa, jossa on paljon asioita hyvin. Meidän kannattaa olla ylpeitä siitä. Siltä pohjalta voimme myös korjata ongelmat, joita maassamme on. Ei uskota ankeuttamisen sanansaattajia.
Yhtenä arvokkaana piirteenä romaanissa kuvaillaan Yhdysvaltain ja Suomen välisiä eroja. Kumpaankin suhtaudutaan lämmöllä, mutta erikoisuudetkin tulee kuvattua.
Suomi näyttäytyy ulkopuolisen silmin erikoisena maana: ihmiset ovat juroja ja työmarkkinoille on vaikea päästä kansainvälisen huippututkijankaan. Silti maassa on niin paljon hyvää, vanhempainvapaista kaikille kuuluviin palveluihin, kuten kouluihin ja terveydenhuoltoon.
Politiikassa ei puhuta oikeista ongelmista ja arvoista, vaan tehdään ”niin kuin aina ennenkin”. Maailman ongelmien ratkaisussa ihmiset kyllä moralisoivat Yhdysvaltojen puutteita, mutta Suomi ei voi mitään tehdä, ”koska olemme niin pieniä”.
Tänä syksynä olen kokenut enemmän merkitystä ja tarkoitusta politiikassa mukanaolemiselle kuin vuosikausiin. Tulin politiikkaan uskoen siihen, että arvot ratkaisevat. Olemme Suomessa vapaita valitsemaan yhdessä itse suuntamme.
Kun kasvoin aikuiseksi 1990-luvun alun Suomessa, tämä murros tuntui väistämättömältä. Emme voineet enää elää sulkeutuneessa YYA-Suomessa. Ulkopolitiikka ei enää olisi munkkilatinaa ja Suomi ajopuu, joka sopeutuu kaikkeen ympärillään. Maailman suuret haasteet ilmastonmuutoksesta ja luonnonvarojen ylikulutuksesta alkaen olivat yhä enemmän rajat ylittäviä. Niitä ratkotaan yhdessä ja ottamalla käyttöön uusia kestäviä ratkaisuja.
Euroopan muurien murtuminen avasi kansalaisille uusia mahdollisuuksia: vapaa liikkuvuus ja sen tarjoamat uudet mahdollisuudet tulivat käsiemme ulottuville. Tietoyhteiskuntamurros vapautti tiedonjakelun. Näihin mahdollisuuksiin tarrautumalla nousimme lamasta.
Minulle vihreys on aina ollut tulevaisuuteen katsovan, ihmisten arjessa kestävän yhteiskunnan rakentamista. Se on myös sitä, että päätöksenteko on avointa ja ihmisiä mukaanottavaa. Se on kansalaisten kohtelemista aikuisina, osana päätöksenteon vuoropuhelua. Se on ihmisoikeuksien kunnioittamista ja jokaisen tasa-arvoisten mahdollisuuksien näkemistä voimavarana. Kun yksilö on vapaa toteuttamaan tasavertaisten palvelujen avulla omia elämänvalintojaan, koko yhteiskunta voittaa.
