Vilahtiko siimahäntä kotonasi? Etelän kaupungit ihanteellisia rotille

Leuto talvi kasvatti rottakantoja jonkin verran, arvioi tuholaistorjuntaa koko maassa tekevä Rentokil. Monen kaupungin terveystarkastajan mukaan tilanne on kuitenkin viime vuosien kaltainen.  

Jyrsijöiden tulon sisälle voi estää verkoin, loukuin ja myrkyin

-Rottien ja muiden jyrsijöiden pääsyn sisätiloihin voidaan estää tiheillä verkoilla ja raot tilkitsemällä. Jätteet tulee laittaa kannellisiin astioihin. Ruoki lintuja vain laitteista, joihin jyrsijät eivät pääse.  

-Jos jyrsijöitä tulee sisälle, kokeile loukkuansoja. Loukku pitää sijoittaa niin, ettei se vahingoita muita eläimiä.  

-Jos mikään muu ei tehoa, käytä myrkkyä. Noudata käyttöohjeita ja laita myrkky kestävään syöttilaatikkoon sisätiloihin tai rakennuksen välittömään läheisyyteen.  

-Kun myrkky on tehonnut, kerää syötit pois ja hävitä ne vaarallisena jätteenä.  

-Käytä hansikkaita käsitellessäsi kuolleita eläimiä tai niiden saastuttamia syöttejä, sillä rotat ja hiiret voivat levittää tauteja.  

-Rottakannan tuhoamisessa ota yhteyttä tuholaistorjujaan tai kunnan terveystarkastajaan.  

Ainoastaan Tampereella rottia on havaittu viime vuosia enemmän.  

– Tämä voi osittain johtua siitä, että ihmiset ovat oppineet ottamaan yhteyttä viranomaisiin. Voi myös olla, että rotat ovat lisääntyneet, sanoo ympäristösuunnittelija Lasse Kosonen.

Tampereella, Vantaalla, Espoossa, Turussa, Oulussa ja Kuopiossa viranomaisten korviin kantautuu kuukausittain yksittäisiä rottahavaintoja. Helsingissä havaintoja tehdään samassa ajassa noin kymmenen.  

Kiinteistöjen rottaongelmista ei ole tarkkaa tietoa, koska terveydensuojelulain mukaan kiinteistöjen tulee ratkaista ne itse.

Rotat tulevat vain harvoin asuntoihin sisälle. Oulun vs. terveystarkastaja Jukka-Pekka Häikiö tietää kahden vuoden ajalta vain yhden tapauksen.  

– Ilmoituksia tehdään eri puolilta kaupunkia yleensä puistoista ja asuntojen pihapiiristä, ei asuntojen sisältä.  

Erityisesti Helsinki, Turku ja Tampere ovat Rentokilin tuholaistorjuntapalveluiden mukaan rotille ihanteellisia.

– Helsinki on monessa kerroksessa maan alla, ja putkistojärjestelmä on vanha. Turussa ja Tampereella on rotille sopivia joenpenkereitä, sanoo yhtiön avainasiakaspäällikkö Heikki Ahonen.

Kommentti: Siimahäntä tuli asuntoon lattiakaivon kautta

Napsautin valot päälle oven pielestä ja avasin kylpyhuoneen oven. Ehdin ottaa yhden askeleen, kunnes pysähdyin havaittuani suihkukaapissa liikettä. Katseemme kohtasivat. Säikähdys oli molemminpuolinen.  

Kirkaisin, peruutin ja paiskasin oven kiinni.  

Muutaman tunnin päästä tuholaistorjuja siirteli massiivista suihkukaappia ja havaitsi kaapin alla kuivia papanoita. Rotan vierailu ei ollut ensimmäinen.  

Rattus norvegicus eli isorotta oli kyläillyt kylpyhuoneessa lattiakaivon kautta. Lattiakaivon päällä ei jostain syystä ollut ritilää, joten rotta tai rotat olivat mahtuneet ahtautumaan lattian ja suihkukaapin välistä jyrsittyään ensin vesilukon hajalle.  

Tuholaistorjujan mukaan reitti käy useimmiten wc-pöntön kautta. Rotan vierailu asunnossa on kuitenkin sen verran harvinaista, että hän kehotti lottoamaan sillä viikolla.  

Helsingin kantakaupungissa sijaitsevassa asunnossa kylpyhuone on remontoitu viimeisen päälle eikä siisteydestä tingitä. Näillä seikoilla ei tuholaistorjujan mukaan ole merkitystä, kun rotta on havainnut kulkuväylän. Myös naapureiden remontit ajavat rottia liikkeelle.  

Lattiakaivon korjausta odotellessa hankin rautakaupasta rotanmyrkkyä. Rotat eivät moneen päivään koskeneet ruokakippoon, mutta eräänä hiljaisena iltana kuulin kylpyhuoneen oven läpi rouskutusta.  

Olin jättänyt kupin viereen rotanmyrkkypussin varoitusteksteineen. Lukutaidossa rotta sentään jää ihmiselle kakkoseksi.

STT–KATRI SIMOLA

Turun keskustassa myrkytettiin viime syksynä Aurajoen rantapenkereisiin pesiytynyttä satojen rottien populaatiota.  

– Siellä on iät ajat ollut sama ongelma. Ihmiset kantavat aivan tolkuttomasti leivänmuruja linnuille, ja niistä riittää myös rotille, kertoo terveystarkastaja Markku Rohunen.  

Rotista ei Rohusen mukaan päästä ikinä eroon.  

– Vanha esimieheni sanoi, että rottien määrä on vakio, ja niitä on saman verran kuin ihmisiä. Eli Turussa olisi 180000 rottaa.  

Helsingin kaupungin ympäristötarkastaja Raimo Pakarinen ei usko, että pääkaupungissa eläisi väkiluvun verran rottia.  

–On niitä vähintään kymmeniätuhansia.  

Rentokilin Ahosen mukaan rottia voi olla puolet ihmisten määrästä tai jopa puolet enemmän kuin ihmisiä. Rottakannat kattavat lähes koko maan.  

-Rottaraja menee etelästä Rovaniemen tasolle. Siitä pohjoiseen on yksittäisiä rottia.  

Lue myös:

    Uusimmat