Viisivuotiaan tytön katoaminen laivaturmassa järkyttänyt avustajia

Italian laivaston sukeltajat ovat etsineet uhreja karille ajaneesta Costa Concordia-laivasta.

Etsinnöissä on keskitytty aluksen neljännelle kannelle, joka on jäänyt 18 metrin syvyyteen veden alle. Paikalta on jo aiemmin tältä viikolta löytynyt viisi ruumista.

- Etsimme edelleen, totesi Italian rannikkovartioston komentaja Cosimo Nicastro.

Etsinnät on kuitenkin jouduttu tänään keskeyttämään aluksen liikahtelun vuoksi. Aluksen pelätään luiskahtavan paikaltaan kallionkielekkeen päältä ja uppoavan kokonaan.

Alus liikkui myös toissapäivänä ja silloinkin pelastustyöt keskeytettiin. Myöhemmin se saatiin kuitenkin vakautettua. Kallellaan olevan hylky liukuu noin puolitoista senttiä tunnissa kohti syvempiä vesiä.

Ainakin 11 ihmistä on kuollut turmassa ja 21 ihmistä on edelleen kateissa.

Italian Punainen Risti on tukenut kateissa olevien matkustajien sukulaisia.

- Viisivuotias kateissa oleva tyttö on todella järkyttänyt mieltä, kertoo Punaisen Ristin avustaja, 17-vuotias Alessio Sabatini.

Myös tytön isän kerrotaan olevan kateissa.

Samaan aikaan ympäristönsuojelijat pelkäävät katastrofia luonnonsuojelualueella, jos aluksen yli 2000 tonnin polttoainelasti vuotaa mereen.

Hollantilaisyhtiö on jo valmiina poistamaa polttoaineen laivasta. Pumppaus saattaa kuitenkin vaikuttaa hylyn vakauteen, joten pelastustyöt pitää lopettaa ennen operaation aloittamista.

(MTV3 - APTN)

Lue myös:

    Uusimmat