USA, 2012. Ohjaus: Peter Ramsey. Käsikirjoitus William Joycen romaanin pohjalta: David Lindsay-Abaire. Taiteellinen suunnittelu: Max Boas. Leikkaus: Joyce Arrastia. Musiikki: Alexandre Desplat. Tuotanto: Nancy Bernstein, Christina Steinberg. Kesto: 97 min. Levittäjä: Finnkino.
Avengers-elokuva ehti jo hiljattain esitellä supersankareiden yhteistoimintaa. Viisi legendaa ei ole kaivanut sankareitaan populaarikulttuurin arkistoista eikä kansanmytologian syvistä syövereistä vaan valinnut kaikille tuttuja hahmoja.
Elokuvassa joulupukki, pääsiäispupu, hammaskeiju, nukkumatti ja pakkasukko lyövät hynttyyt yhteen vahvistaakseen tai pikemminkin elvyttääkseen lasten uskoa heihin. Nämä hyväntahtoiset satuhahmot suojelevat lapsia pimeyden voimilta ja synkkyydeltä.
Legendojen yhteinen vastustaja on ilkeä henki Pitch, joka aikoo anastaa maailmanherruuden ja muuttaa lasten unet pysyvästi painajaisiksi. Hän paiskii ahkerasti töitä sen eteen, että lapset lakkaisivat uskomasta näihin hahmoihin.
Elokuvan hyväntahtoiset animaatiohahmot ovat keskenään kovin erinäköisiä. Esimerkiksi pakkasukko näyttää karanneen jostain japanilaisesta animaatiosta. Hahmoihin on tehnyt monenlaista modernisointia: joulupukilla on tatuointeja ja pääsiäispupulla ninja-taitoja.
On vain sääli, että nämä tyypit ovat niin ohuita. Eniten syvyyttä on näkymättömässä pakkasukossa, joka on elänyt 300 vuotta mutta ei tiedä mitään omasta traagisesta menneisyydestään.
Elokuva on rasittavan hyperaktiivinen ja meluisa. Siinä käydään perinteistä hyvän ja pahan välistä taistelua, mikä jalostaa satuhahmot supersankareiksi. Hengästyttävässä kiireessä ja hälinässä vain yksi on hiljaa: mykkä ja alati unelias nukkumatti. Kiire tekee myös sen, ettei taikuus puraise eivätkä tunteet kosketa.
Läpi elokuvan toivoo, että vauhti hiljentyisi, että sitä saisi edes hetkisen katsella ihan rauhassa. Huumorin, sentimentaalisten hetkien ja toiminnan välinen rytmitys on pielessä. Moni aikuiskatsoja tosin ilahtunee siitä, ettei vessahuumoria viljellä lainkaan.
Viidestä legendasta jää tarinan tasolla keskeneräinen vaikutelma. Moni lastenelokuva on onnistunut nojaamalla ihan samoihin ideoihin kuin Viisi legendaakin. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että tarina on tahmea ja että se runnotaan läpi väkisin.
3D-tekniikka ei ärsytä eikä häikäise. Parhaimmillaan se saa katsojan sukeltamaan syviin, avariin maisemiin. Ne tuntuvat kuitenkin hukkaan heitetyiltä herkkupaloilta, sillä niitä ei ehdi kunnolla katsella.
Teksti: Minna Karila