Viikonloppuna ukkonen rytisee koko Suomessa! Superhelteet purkautuvat rajuina ukkoskuuroina ja rankkasateina

Tämä on tehokkain tapa viilentyä helteellä –"Toimii monta tuntia" 1:48

Keskiviikkona on jälleen paistateltu hellelukemissa ympäri maan. Vaasassa mitattiin päivän korkein lämpötila 33,7 astetta ja Lapin Kevalla Lapin mittaushistorian korkein lämpötila 33,4 astetta.

Video: MTV:n meteorologi Pekka Pouta havainnollistaa Sini-koiran kanssa, miten helteiltä voi suojautua. Sini saa videolla yllensä koirille suunnitellun vaatteen, jonka voi kastella olon helpottamiseksi. 

Ainoastaan idässä jäätiin keskiviikkona alle 30 asteen.

Helteinen sää jatkuu myös torstaina, kertoo MTV:n meteorologi Miina Manninen.

– Torstaina on kova hellepäivä koko maassa. Lämpötilat ovat 30 asteen molemmin puolin, Manninen kertoo.

Etelä-Suomessa pilvisyys lisääntyy torstaina, mutta Pohjois-Suomessa on vielä kirkasta.

Viikonloppuna rajuja sade- ja ukkoskuuroja

Aurinkoiseen hellekeliin tulee viikonloppuna muutos, kun Etelä-Suomeen virtaa perjantaina kosteaa ilmaa, Manninen kertoo.

Rajuja sade- ja ukkoskuuroja on luvassa perjantaina sekä lauantaina Etelä-Suomessa. Lauantaina myös Keski-Suomessa ukkostaa, ja sunnuntaina ukkoset leviävät myös Pohjois-Suomeen.

Sade ja ukkonen laskevat huippulämpötiloja, mutta ilmamassa on silti lämmintä. Lämpötilat vaihtelevat maassa 25–30 asteen välillä.

– Sama säätyyppi jatkuu ensi viikolla. Luvassa on hellettä, mutta myös ukkosia ja satieta. Lämpötila on kuitenkin joka päivä helteen yläpuolella, Manninen sanoo.

Katso alta oman paikkakuntasi ennuste viidelle seuraavalle päivälle!


Lue myös:

    Uusimmat