Viikon sää: Kaatosateita tulossa – vettä paikoin kymmeniä millejä

Sadekuuroja tulee tällä viikolla lähes päivittäin, mutta aurinkoisina hetkinä lämpötila kohoaa 20 asteen tienoille. Tiistai-iltana etelästä alkavat rankat sateet kulkevat keskiviikon ja torstain aikana kohti pohjoista.

Tänään maanantaina illalla ukkonen voi jyristä vielä etenkin etelässä, Käsivarressa sekä Vaasa-Jyväskylä-linjalla. Ukkoskuurot ovat mahdollisia myös tiistaina, jolloin niitä esiintyy eniten idässä ja Oulun korkeudella.

Tiistai-iltana etelään saapuu matalapaineen rankkasadealue, joka kulkee hitaasti kohti pohjoista. Keskiviikkona jatkuvat sateet ovat maan keskiosassa, muualla tulee sadekuuroja. Runsaimpia sateita ennustetaan itään.

– Rankoista sateista voi kertyä vettä noin 30 millimetriä laajalla alueella maan itäosassa. Viikko on muutenkin sateinen, joten sadekertymät voivat olla paikoin runsaita, toteaa MTV3:n meteorologi Pekka Pouta.

Taajamatulvat ovat jälleen mahdollisia. Paikalliset erot sademäärissä ovat kuitenkin suuria.

Torstaina sateisinta on maan itä- ja pohjoisosassa, muualla tulee ukkoskuuroja. Matalapaineen jälkipuolella viileämpää ilmaa virtaa pohjoiseen ja itään, missä lämpötila jää torstaina 10-15 asteeseen. Etelässä ja lännessä päästään silloinkin yli 15 asteen lämpötiloihin.

Viikonlopuksi lämpenee hieman

Loppuviikolla perjantain lauantain tienoilla korkeapaineen selänne tuo mukanaan aurinkoisempaa säätä.

– Lämpötilat kohoavat etelässä yli 20 asteen ja pohjoisessakin lähes 20 asteeseen. Ensi viikolla Atlantilta näyttää saapuvan meille sadealueita, mutta myös aurinkoisia päiviä mahtuu väliin, ennustaa Pekka Pouta.

Sateiden etenemistä ja ennustetta voi seurata MTV3:n sääsivuston sadetutkasta ja viikon säästä. Sivustolta löytyvät lisäksi muun muassa paikkakuntakohtaiset ennusteet, tiesää, merisää sekä maailman säätiedot.

Katso ylhäältä ennuste viikon säästä sekä alta maanantaista keskiviikkoon ulottuvat alueelliset ennusteet:

Lue myös:

    Uusimmat