Näyttelijä Vesa Vierikko kutsui Kansallisteatteria nuoruudessaan ”seittien linnaksi”. Nyt hän istuu päänäyttämöllä maamme ensimmäisen presidentin K.J. Ståhlbergin roolissa. Johtaja Mika Myllyaho toivoo, että 150-vuotias Kansallisteatteri olisi yhteinen tori, jossa pohdimme maailman ja isänmaamme tilaa.
Kansallisteatterin kaunis linna valmistui Helsingin Rautatientorin laidalle 1902. Sitä ennen näyteltiin läheisessä korttelissa nykyisen Paasikiven patsaan aukion kupeessa. Kansallisteatterille on leimallista se, ettei siellä esitetä komediaa eikä musikaaleja.
– Olemme ensi sijassa taiteellinen teatteri. Se tarkoittaa sitä, että teemme näytelmiä tästä ajasta ja yhteiskunnasta ja pyrimme pohtimaan sitä, mitä maailmassa tapahtuu. Suuri näyttämö on kuin tori, johon kokoonnutaan näiden asioiden äärelle, luonnehtii Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho.
– Tuntuisi hyvin tylsältä, jos katsoja lähtee pois juhlanäytelmästämme Ensimmäinen tasavalta niin, ettei hän miettisi mitään. Teatterin tulee herättää ajattelua. Joku on joskus sanonut, että viihde auttaa unohtamaan ja taide auttaa muistamaan.
Mannerheim kuriin
Ohjaaja Esa Leskisen käsikirjoittama Ensimmäinen tasavalta kuvaa nuoren Suomen levottomia vuosia talvisotaan saakka. Päähenkilö on ensimmäinen presidenttimme K.J. Ståhlberg. Hän oli lakimies, maamme perustuslain kirjoittaja. Presidenttiehdokkaaksi 1919 hän lähti velvollisuudesta puolustaa demokratiaa ja kansalaisten tasavertaisuutta.
Tultuaan valituksi hän sovittelevana persoonana tarjosi hävinneelle vastaehdokkaalleen C.G.E. Mannerheimille armeijan ylipäällikön paikkaa. Mannerheim iski kovia ehtoja: armeijalle järjestyksen käskyvalta, poliisi armeijan alaisuuteen. Ståhlberg torjui tämän tiukasti.
– Kenraalin vaatimukset olivat laittomia, Ståhlbergin valmisteleman ja yhteisesti sovitun perustuslain vastaisia, tiivistää pääosan esittäjä Vesa Vierikko.
Pelotta tappouhkauksien varjossa
Käsikirjoittaja Esa Leskistä Ståhlberg on kiehtonut vuosikausia.
– Minulla oli kunnia tavata pojanpoika Lauri Ståhlberg. Tämä luonnehti presidenttiä ihmiseksi, jolta puuttui täysin tarve miellyttää ketään. Häntä ei kiinnostanut eikä pelottanut, jos joku ei hänestä pidä, kuvaa käsikirjoittaja Esa Leskinen.
– Ståhlberg oli suunnattoman rohkea ottaen huomioon, että tappouhkauksia sateli lähes 20 vuotta – ilman internetiäkin.
K.J. Ståhlberg ei lähtenyt ehdolle toiselle presidenttikaudelle. Hän ei vallalla patsastellut – Kaarlo Juho piti eniten tilaisuuksista, joihin ei tarvinnut osallistua.1920-luvulla hän joutui seuraamaan äärioikeiston, Lapuanliikkeen nousua - ja väkivaltaa. Ståhlberg vaati myös kommunisteille tasavertaisia kansalaisoikeuksia, hän oli ”puolipunaisena” lapualaisille vihollinen.
Patsaan arvoinen puoliso
Lokakuussa 1930 Lapuan miehet kaappasivat Ståhlbergin autoon ja lähtivät kyyditsemään kohti itärajaa. Puoliso Ester Ståhlberg vaati päästä mukaan.
– Nykypäivänä tuollainen tuntuu kauhealta, mutta näitä muilutuksia oli tuolloin usein. Väkivallan uhka oli jatkuva, kuvaa Ester Ståhlbergia näyttelevä Kristiina Halttu.
– Ester oli luja nainen. Hän sanoi muiluttajille autossa, että älkää kajotko tähän mieheen, tulette sitä katumaan. Todennäköisesti Esterin lujuus vaikutti siihen, että hänen mieheensä ei kajottu.
Kyyditys tyssäsi Joensuuhun ja kaappaajat katosivat. Ståhlbergit palasivat junalla Helsinkiin.
– Ester oli miehelleen tärkeä, tasavertainen keskustelukumppani. Hän mm. luki kaikki presidentin puheet ennen kuin tämä ne piti. Olen sitä mieltä, että Esterille pitäisi pysyttää patsas! Noita ukkoja tuolla patsaina riittää, mutta Ester on liiaksi unohdettu, napauttaa Halttu.
Muistoja seittien linnasta
Pääosan esittäjä Vesa Vierikko on saapunut ”seittien linnaan”.
– Aloitin Ryhmäteatterissa 1980, vaikka tännekin pyydettiin. Olin sellainen hulivilivei, että halusin vain tehdä omaa teatteria. Mutta kyllä me Pirkka-Pekka Peteliuksen kanssa kävimme täällä useasti katsomassa erästä avustavaa iltanäyttelijää, joka oli ”mainio” ylinäyttelijä. Hihittelimme vakavissa näytelmissä. Kerran muistan, kun Pentti Siimes tuijotti lavalta, että ”kuka nauraa!”
– Kutsuimme Kansallisteatteria tuolloin seittien linnaksi, koska täällä oli aika iäkkäitä näyttelijöitä, toki taitavia.
– Sitten Mika Myllyahon ja Esa Leskisen myötä (entisiä ryhmäteatterilaisia) aloin saada kutsuja tänne. Mielelläni tulen, tämä on hieno paikka.
Nyt Vierikko loistaa 150-vuotisjuhlanäytelmän pääroolissa. Ensimmäinen tasavalta perustuu tyystin arkistolähteisiin, joita ohjaaja Esa Leskinen kävi väitöskirjatutkija Aleksi Ahtolan kanssa läpi parin vuoden ajan.
– Miksi keksiä omaa, kun lähteitä on. Minulle autenttisuuden vaatimus on kova.
Näytelmässä Mannerheim kuvataan kovana kenraalina, joka olisi halunnut hajoittaa maan hallituksen Lapuan liikkeen painostuksesta. Leskinen muistuttaa myös, että presidentti P. E. Svinhufvud kannatti Lapuan liikettä – ja lopulta nujersi kapinan radiopuheellaan - vasta sen jälkeen, kun Mäntsälän kapina uhkasi hänen omaa valtaansa.
2. maailmansodan alla Mannerheim leppyi. Kenraali näki sodan uhan ja sanoi ääneen, että suomalaiset eivät saa enää olla toisiaan vastaan.
– Hän kasvoi ihmisenä, kuittaa Vesa Vierikko.
Rohkeutta tarvitaan yhä tänään
Katariina Kaitue esittää toista aikansa voimanaista Tekla Hultinia. Tuon ajan naisten asemaa kuvaa se, että Hultin tarvitsi erikoisluvan päästäkseen opiskelemaan tohtoriksi. Hänestä tuli lopulta kansanedustaja, joka vaikutti vahvasti yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden toteutumiseen Suomessa 1906.
Tänään Kaitue pohtii juhlanäytelmän kuvaamaa yhteiskuntaa, Ståhlbergin lujaa oikeudenmukaisuutta - ja sen rinnalla nykypäivää.
- Tuo aika vaati ihmisiltä hyvin paljon rohkeutta - niin vaatii myös meidän aikamme. Rohkeutta sanoa mielipiteensä ääneen ja nousta vastustamaan vääryyttä ja puolustamaan heikompia. Rohkeudesta on paljon kiinni tässä maailmassa.