Supertähti Rihanna otettiin Ruotsissa vastaan buuausten kera.
Rihanna esiintyi lauantaina Ruotsissa, Borlängen Peace & Love -festivaaleilla. Järjestäjät olivat jo etukäteen varautuneet pahimpaan, sillä viime syksynä laulaja perui kaksi keikkaansa Ruotsissa väsymyksen vuoksi. Ihan nappiin ei Rihannan eilinenkään vierailu mennyt, sillä Expressen-lehden mukaan aamuviiteen asti perjantaisen Oslon-keikkansa jälkeen juhlinut laulaja viihtyi Ruotsissa vain yhdeksän tunnin ajan.
Rihanna oli saapunut Ruotsiin iltaseitsemän aikaan lauantaina. Saapuessaan laulaja oli hyvällä tuulella ja vitsaili häntä vastassa olleiden kuvaajien kustannuksella ottamalla vastaiskuna heistä kuvia kännykällään.
Lehden mukaan Rihanna oli Oslon-keikkansa jälkeen hylännyt muut julkkikset, kuten laulaja Eric Saaden ja järjestänyt sen sijaan sviitissään yksityiset juhlat. Lehden tietojen mukaan sviitissä olisi juhlittu aamuviiteen saakka. Norjalaismediat eivät lauantaina nähneet Rihannaa, sillä tähti pysyi sviittinsä uumenissa myös koko lauantaipäivän. Rihanna oli alun perin tarkoitus suunnata Ruotsissa Tukholmaan ennen Borlängenin keikkaansa, mutta lepopäivän takia laulaja lensikin suoraan lähelle festivaalikaupunkia.
– Rihanna oli hieman väsynyt Oslon juhlinnan jälkeen, joten hänen piti levätä. Hänen aikataulunsa on hyvin stressaava, Rihannan tiimin jäsen kertoo Expressenille.
Lehden saamien tietojen mukaan Rihanna lepäsi Ruotsissa festivaalialueen backstagella ennen keikkaansa, eikä antanut kenenkään kuvata häntä. Perjantaina Rihanna oli otettu Norjassa vastaan buuaten, sillä hän oli aloittanut konserttinsa 45 minuuttia myöhässä. Täysin samoin kävi myös Ruotsissa. Expressen-lehden saaman selityksen mukaan Rihanna oli halunnut odottaa, jotta tulisi pimeämpi ja hänen konserttinsa valoshow toimisi paremmin. Keikalla ollut ruotsalaislehden toimittaja Annah Björk ei ole varsin vakuuttunut Rihannan esityksestä.
– Minusta tuntuu, että hän luuli edelleen olevansa Norjassa. Rihanna lauloi vaan puoliksi mikkiin ikään kuin hän ohittaisi koko laulamisen, Björk kirjoittaa.
