Venäjän armeijan kone loukkasi Etelä-Korean ilmatilaa kahdesti – Etelä-Korea ampui varoituslaukauksen

Etelä-Korea kertoo venäläisen taistelukoneen loukanneen maan ilmatilaa tänään. Etelä-Korea sanoo vastanneensa rajan ylitykseen ampumalla varoituslaukauksia.

Etelä-Korean mukaan Venäjän lentokone kävi sen ilmatilassa kahdesti: paikallista aikaa yhdeksältä aamulla ja puoli tuntia myöhemmin. Ilmatilaloukkaukset kestivät muutamia minuutteja kerrallaan.

Korea Times kertoo lentokoneita olleen kolme. Median mukaan venäläisten koneiden mukana oli kaksi kiinalaista lentokonetta, jotka myös loukkasivat maan ilmatilaa.

Korean asevoimat kertoo, että ilmatilaloukkaukset tapahtuivat Etelä-Korean ja Japanin välisellä merialueella pienten Liancourtsaarten lähistöllä.

Saaret ovat kiisteltyjä, mutta Venäjä ei Korea Timesin mukaan ole osallistunut erimielisyyksiin.

Korealaiset lähettivät matkaan F-15k- ja F16-k-hävittäjiä, jotka ottivat yhteyttä ilmatilaa loukanneeseen venäläiskoneeseen ja ampuivat valoraketteja. Etelä-Korean viranomaiset kertovat tutkivansa tapausta, joka oli heidän mukaansa ensimmäinen Venäjän kanssa sattunut.

Moskova ei ole kommentoinut asiaa.

Muokattu 23.7. kello 9.17: Uutista päivtetty tuoreilla tiedoilla.

Lue myös:

    Uusimmat