Ammattilaisottelija ja Suomesta karkotusmääräyksen saanut ukrainalainen Volodymyr Holubiev on pyytänyt apua tilanteeseensa.
Karkotuspäätöksen taustalla on Holubievin tekemät rikokset. Hän sai vuonna 2021 vankeustuomion törkeästä huumausainerikoksesta.
Holobuevin karkotuksen oli tarkoitus käynnistyä torstaina, mutta Iltalehden tietojen mukaan Holubiev on joutunut keskiviikkona sairaalaan. Lehden mukaan on epäselvää, onko karkotusta pystytty aloittamaan suunnitellusti.
Aiemmin tällä viikolla Holubiev julkaisi Instagram-tilillään videon, jolla hän pyytää armoa tilanteeseensa.
– Olen tehnyt rikoksia, vuonna 2021 viimeisen kerran. Olen kärsinyt tuomioni. Olen kärsinyt ja oppinut. Nyt olen tässä muuttuneena ihmisenä. Nyt minua odottaa karkotus, koska olen joskus nuorena idioottina tehnyt näitä virheitä. Pyydän, älkää tehkö tätä. Tämä on väärin, Holubiev pyytää videolla.
Holubiev kirjoittaa videon yhteydessä, että hän kokee Suomen kotimaakseen. Hän kertoo opiskelevansa Suomessa ja työskentelevänsä tulkkina. Hänen perheensä, kumppaninsa ja ystävänsä ovat niin ikään Suomessa.
Holubiev on noussut kamppailu-urheilu-kansan tietoisuuteen Ice Cage -otteluilloista. Hän on otellut Ice Cagessa useamman kerran muun muassa nyrkkeilyssä, thainyrkkeilyssä ja potkunyrkkeilyssä.
Edellisen kerran hänet on nähty häkissä 16. toukokuuta.

