Toyotan Sami Pajari myöntää, että tämä kausi on mennyt paljon odotuksia paremmin.
Chilessä Pajari sijoittui neljänneksi, mikä oli kolmen voiton jälkeen pieni pettymys. Suomalaiskuskin odotukset olivat korkealla, koska Chileä edeltänyt Paraguay päättyi voittoon ja rallit olivat luonteeltaan hyvin samanlaiset.
Positiivista rallissa oli se, että MM-sarjaa ennen viimeistä osakilpailua johtava Elfyn Evans jäi Pajarin taakse, joten suomalaiskuski pääsi kokonaispistetilanteessa taas vähän lähemmäksi tallikaveriaan.
– Ei paras mahdollinen tulos ollut, mutta ei huonoinkaan. Täytyy olla realistinen, Pajari toteaa rauhallisesti.
Ennen kauden huipentavaa Sardinian MM-rallia Pajarin ero Evansiin on 17 pistettä. Kolmantena oleva Oliver Solberg on 21 pisteen päässä walesilaisesta.
Lue myös: Esapekka Lapilta ankaraa tekstiä ralliurastaan
Varmaa on joka tapauksessa se, että Pajari ottaa tästä kaudesta mitalin. Sen väri on vielä auki.
– Olemme ehdottomasti edelleen mukana pelissä, eikä mitään ole vielä menetetty. Seuraavasta rallista tulee kuitenkin todella vaikea, etenkin kun taistelu Elfynin ja myös Oliverin kanssa on niin tiukkaa.
Pajarin nousu on tällä kaudella ollut lähes rakettimaista. Viime kaudella tuli ensimmäinen palkintokorokesijoitus ja tänä kesänä Virossa Pajari saavutti uransa ensimmäisen osakilpailuvoiton pääluokassa. Sen jälkeen tuli kaksi voittoa lisää, ja niiden myötä Pajari nousi MM-pistetilanteessa toiseksi.
Suomalaiskuski myöntää, että asiat ovat tapahtuneet nopeasti.
– Totta kai mestaruutta toivomme, mutta ehkä meidän täytyy olla myös realistisia sen suhteen. Kausi on kuitenkin ollut parempi kuin osasimme odottaa.
– Mutta kun huomaa olevansa kilpailukykyinen ja pystyvänsä taistelemaan palkintosijoista lähes jokaisessa rallissa ja jopa mestaruudesta, silloin sitä on vain tavoiteltava.
Kauteen on mahtunut voittojen lisäksi useita muita palkintokorokesijoituksia, jotka ovat osaltaan kasvattaneet sekä vauhtia että itseluottamusta.
– Samalla pitää olla tyytyväinen siihen, mitä olemme jo saavuttaneet. Työ ei kuitenkaan lopu, vaan aina haluaa enemmän. Mielestäni olemme juuri siinä tilanteessa, jossa haluammekin olla.
Pajari ei kuitenkaan ota tilanteesta suurempia paineita. Hän lähtee kauden päätöskisaan rennon luottavaisena.
– Kuten olen jo aiemmin sanonut, jos mestaruus ei tule tänä vuonna, toivottavasti se tulee ennemmin tai myöhemmin. Minun pitää myös muistaa, että olen edelleen nuorin Rally1-kuljettaja. Mutta on hienoa olla mukana mestaruustaistelussa ja nähdä, että vauhti riittää siihen.
