Venäjän mukaan Armenia ja Azerbaidzhan ovat vahvistaneet osallistuvansa tänään Moskovassa pidettäviin rauhanneuvotteluihin Vuoristo-Karabahin konfliktista.
Neuvottelut alkavat myöhemmin tänään, ja molempien maiden ulkoministerit osallistuvat niihin, kertoi Venäjän ulkoministeriön edustaja uutistoimisto AFP:lle ja Ria Novostille.
Aiemmin on kerrottu, että Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin on määrä toimia neuvotteluiden välittäjänä. Armenia on aiemmin kieltäytynyt osallistumasta neuvotteluihin niin kauan, kun taistelut ovat käynnissä.
Eilen rauhasta neuvoteltiin myös niin sanotun Minskin ryhmän johdolla, mutta Ria Novostin mukaan neuvottelut eivät ole juurikaan edenneet muun muassa Armenian poissaolon vuoksi.
Moni paennut taisteluita tyhjän päälle
Vuoristo-Karabahissa lähes kaksi viikkoa sitten puhjenneet taistelut ovat ajaneet kymmeniätuhansia alueen asukkaita pakolaisiksi etenkin Armenian vastaiselle rajalle.
Alueen oikeusasiamies Artak Beglarjan kertoi aiemmin tällä viikolla, että jo noin puolet Vuoristo-Karabahin asukkaista on joutunut pakenemaan kodeistaan taisteluiden takia. Hänen mukaansa pakoon lähteneitä on noin 70 000–75 000.
Uutistoimisto AFP:n mukaan paenneiden joukossa on etenkin naisia ja lapsia, ja moni elää nyt vaikeissa ja sekavissa olosuhteissa.
– Meistä on tullut irtolaisia, sanoi uutistoimisto AFP:lle taisteluita paennut Knarik Movsisyan.Osalle lähtö tuli täysin yllättäen.
– Lähdimme lähes paljain jaloin, meillä oli jalassamme vain sandaalit – – voitko kuvitella, sanoi 67-vuotias Maro Hagopi Petrosyan.
– Se on kamalaa. Rakennukset ja tiet ovat tuhoutuneet. Vaikka haluaisimme palata, emme voi.
Zabella Bejanyan, 53, taas piilotteli kolme päivää taisteluita metsässä, jossa hän nukkui autossa kuuden lapsensa kanssa.
Bejanayan haluaa palata takaisin heti kun se on mahdollista.– Vaikka siellä ei olisi jäljellä enää mitään, edes kotiani, sillä ei ole väliä.