Veikkausliigassa pelataan maanantaina yksi ottelu, jossa kautensa avaavat IFK Mariehamn ja HJK. Hollannista Suomeen palannut laituri Petri Oravainen uskoo HJK:n nimekkään hyökkäyskaluston kääntävän illan pelin stadilaisten voitoksi.
Petri Oravainen toteaa ilokseen, että joukkueeseen on saatu kauden alla kovan luokan tekijöitä hyökkäyspäähän ja Klubi on valmis aloittamaan 22. mestaruutensa metsästyksen.
- Nyt tässä voi lähteä hyvillä mielin ja luottavaisena kauteen, sillä olemme kaivanneet maalin edustalle voimaa päättämään niitä hyökkäyksiä. (Juho) Mäkelä on hyvä, vahva, nopea hyökkääjä ja vaarallinen maalin edustalla. Nyt kun olemme saaneet Paukunkin (Paulus Roiha) mukaan, niin meillä on ainakin nopeat kärkimiehet. (Tomasz) Sajdak tuo taas erilaista osaamista joukkueeseen, mutta voimaa nimenomaan boxiin.
- Tämä kärkikaluston monipuolistuminen on meille laitureillekin erinomainen asia, että joku on siellä boxissa hakemassa syöttöjämme ja keskityksiämme, ei tarvitse aina itse ajaa sisään, naurahtaa mielellään pakkeja haastava Oravainen.
Oravainen ampui kaksi maalia IFK Mariehamnin verkkoon kesällä 2005. Sen jälkeen Klubi ei ole kyennyt IFK:ta liigassa voittamaan. Kaudeksi 2007 maarianhaminalaisten joukkue on muuttunut paljon viime kaudesta.
- Jännä kohdata IFK, kun sinne on tullut paljon uusia brittipelureita ja on mielenkiintoista nähdä minkä tason pelimiehiä he ovat. Lataus otteluun on melkoinen, sillä tässä on niin pitkä harjoituskausi takana. Varmasti kovavauhtinen peli tulossa ja Maarianhaminassa on aina hyvä tunnelma pelata, Oravainen toteaa.
Joukkueiden väliset kohtaamiset ovat olleet liigassa todella tasaisia. Kuudesta pelistä viisi on päättynyt tasalukemiin. Yhden pelin HJK on voittanut. Se oli edellä mainittu heinäkuussa 2005 pelattu ottelu Maarianhaminassa, joka päättyi HJK:n 4-3-voittoon.
IFK Mariehamn-HJK - voiton avain
Pelaajamateriaali ja loukkaantumistilanne
HJK lähtee otteluun ennakkosuosikkina, sillä se omaa paremman pelaajamateriaalin kuin IFK Mariehamn. Kotijoukkue antaa vielä tasoitusta, kun siltä puuttuu loukkaantuneetja sekä pelikiellossa oleva toppari . Näin kokematon saanee paikan avauksessa ja etenkin jos hänen pitää pystyä paimentamaan pimentoon, niin nuori poika on todella kovan paikan edessä. HJK lähtee otteluun ennakkosuosikkina, IFK voi venyä parhaimmillaan tänä iltana tasapeliin.
