Vasta tappotuomiosta ehdonalaiseen päässyt mies epäiltynä tapon yrityksestä Jyväskylässä

Viime vuoden syksyllä ehdonalaiseen vapauteen vankilasta päässyt mies vangittiin epäiltynä puukotuksesta Jyväskylässä. Vapaalle jalalle pääsyn ja rikosepäilyn välillä ehti kulua puolisen vuotta.

Mies on aiemmin tuomittu Jyväskylässä vuoden 2012 uudenvuodenpäivänä puukolla tehdystä taposta. Korkein oikeus lopulta päätyi tuomitsemaan miehen kymmenen vuoden vankeusrangaistukseen. Myös tapon mies oli tehnyt jo runsas vuosi edellisestä vankeusrangaistuksesta ehdonalaiseen vapauteen pääsyn jälkeen. Mies oli tuolloin parikymppinen.

Puukotti kahta riidan päätteeksi

Tapauksen tutkinnanjohtaja Markku Latvala kertoo, että mies on vangittu epäiltynä tapon yrityksestä ja törkeästä pahoinpitelystä. Tapon yritys tapahtui 2. huhtikuuta. Tilanteessa kaksi seuruetta oli poistunut ravintolasta, ja ajautuneet riitaan kävelynmatkan aikana. Tilanne oli edennyt tappeluksi asti, mutta lopulta seurueet olivat erkaantuneet.

Nyt epäiltynä oleva mies oli kuitenkin päättänytkin juosta toisen seurueen kiinni aloittaen uuden kahakan, jonka yhteydessä oli käytetty teräsettä.

– Kahta asianomistajaa puukotettu. Toinen vaati pidempää sairaalahoitoa, toinen pääsi seuraavana päivänä pois, Latvala kertoo.

Vakavamminkaan puukotetulla ei ole hengenvaaraa.

Asiasta kirjoitti aiemmin Keskisuomalainen.

Lue myös:

    Uusimmat