Varastointi

Syystä tai toisesta voi muuttaja tarvita koti-irtaimistolleen väliaikaisen säilytyspaikan: esim. rakenteilla olevan kodin rakennusaikataulu venyy ja vanha asunto on jo myyty alta. Kun vain katto löytyy muuttajan oman pään päälle, ei muuten syytä huoleen, sillä tavaroille löytyy paikka lämminvarastoista.

Varastoja on monenlaisia. Yksinkertaisin malli on suuri lämmin, lukittu varastohalli, josta vuokrataan tilaa tarpeen mukaan. Hienommasta päästä on taas videovartioitu itsepalveluvarasto, josta vuokrataan tietyn kokoinen näkösuojattu koppi kulkukortilla. Huonekalujaan voi siten käydä tervehtimässä pitkin päivää ja iltaakin.

Varastoja vuokrataan pääasiassa vähintään kuukaudeksi. Syy löytyy alv-säännöstöstä.

Maallikon on vaikea arvioida koti-irtaimistonsa vaatimaa säilytystilaa. Ammattilaiset antavatkin ohjenuoraksi huonelukuja: keskivertoyksiön irtaimiston tilatarve on noin kolme neliömetriä, viiteen neliöön mahtuu neljän huoneen asunto ja kymmenen neliötä riittää jo kohtuullisen omakotitalon tavaroille.

Suurissa kaupungeissa on eniten valinnanvaraa myös varastoinnissa. Helsingistä ja ympäristöstä löytyy parikymmentä varastoyritystä. Yleensä liikkeet vuokraavat 2-20 neliömetrin koppeja. Varastohinnoittelussa ei ole suuria eroja. Esimerkiksi viiden neliömetrin videovalvottu lämminvarasto maksaa 100-117 euroa kuukaudessa. Kymmenen neliön tila nostaa hintaa noin 182 euroon.

Tampereella valikoima on huomattavasti suppeampi, mutta lämpimiä, yksittäisiä ja siis lukittavia koppeja löytyy kyllä myös sieltä. Viidestä neliöstä joutuu Tampereella maksamaan noin 83 euroa kuukaudessa, kymmenestä neliöstä noin 167 euroon. Jos varastoijalla kelpaa nurkka isosta hallista ilman häkkiä, maksavat viiden ja kymmenen neliömetrin tila molemmat 50 euroa kuukaudessa.

Yksi vaihtoehto on isosta hallista vuokrattava tila trukkilavoittain. Yksi lavallinen, arvion mukaan noin 1,5 kuutiometriä varastotilaa maksaa 50 senttiä päivässä - eli 15 euroa kuukaudessa.

Turussa lämpimässä hallissa varastoinnista joutuu viidestä neliöstä maksamaan 2 euroa vuorokaudelta eli 60 euroa kuukaudessa. 10 neliötä vastaavasti maksaa 3 euroa vuorokaudelta eli 100 euroa kuukaudessa. Videovalvonnalla varustetussa minivarastossa viisi neliötä maksaa 103 euroa kuukaudessa, ja kymmenen neliötä 175 euroa kuukaudessa.

Lue myös:

    Uusimmat