Juontaja Vappu Pimiä loukkaantui perjantaina juuri ennen Korkojen kera -lähetyksen alkua.
Korkojen kera -ohjelman juontajanakin tunnettu Vappu Pimiä loukkasi perjantaina kätensä vain kaksikymmentä sekuntia ennen suoran lähetyksen alkua. Studiossa kaatuneen Pimiän mukaan tilanteeseen ei ehtinyt reagoida juuri mitenkään.
– Viihdytin yleisöä ja kompastuin johtoon tai johonkin. Siinä ei paljon ehtinyt ärräpäitä päästellä, koska lähetyksen alkuun oli alle puoli minuuttia aikaa, Pimiä kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille.
Pimiä kuitenkin tunsi kaaduttuaan, että kaikki ei ole hyvin. Taitavana juontajana kipu ei kuitenkaan näkynyt lähetyksessä.
– Jos kipu ei näkynyt lähetyksessä, niin olen tehnyt varmasti edes jotain oikein. Tunsin kyllä noustessani lattialta, että nyt kävi köpelösti.
Pimiä riensi suoran lähetyksen jälkeen lääkärin vastaanotolle, mutta murtumilta säästyttiin. Naisen vasenta kättä koristaa nyt valkoinen tukilasta.
– Tapaan lääkärini uudelleen tiistaina ja silloin selviää käteni tilanne. Ainakaan murtumia ei ole, ellei sitten jänteissä ole jotain.
Vasenkätiselle Pimiälle loukkaantuminen sattui juuri väärälle kädelle. Vasemman kätensä loukannut nainen tarvitseekin nyt muiden apua arkisissa askareissa.
– Onneksi on olemassa meikkajat, koska muuten olisin tullut tänne Kultainen Venla -gaalaan varsin erikoisen näköisenä, Pimiä naureskelee.
KORKOJEN KERA perjantaisin MTV3-kanavalla.
(MTV3)
