Vappu Pimiä muutaa Yhdysvaltoihin

Suomen suosituin naisjuontaja on haistellut jo kuukauden verran lämpimiä Kalifornian tuulia.

Viimeisen viiden vuoden aikana Vappu Pimiä on painanut töitä niska limassa, melkein kellon ympäri. Radiotöiden lisäksi sanavalmis juontajakaunotar oli haluttu kasvo myös tv-ohjelmiin ja naista revittiin myös yksityisille juontokeikoille kiihtyvällä tahdilla.

Viime vuoden aikana Vapun päässä alkoi muhia ajatus elämänmuutoksesta ja siitä, että olisi aikaa antaa elämässä tilaa muullekin kuin työlle. Alkusyksystä hän irtisanoi itsensä radiokanava Voicelta ja jättäytyi vuodenvaihteessa freelanceriksi.

Kulunut kevät meni Korkojen kera -ohjelmaa juontaessa, mutta siinä samalla nainen valmisteli kaikessa hiljaisuudessa suurta elämänmuutosta.

– Kevään aikana kypsyi tämä päätös muuttaa vähäksi aikaa Yhdysvaltoihin. Turha sitä on kieltää, etteikö minulla ole täällä Kaliforniassa tärkeä ihminen, Vappu kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille puhelimitse.

Tuo tärkeä ihminen on Vapun miesystävä, suomalainen liikemies joka työskentelee ison yrityksen johtotehtävissä. Miehestään Vappu ei halua kuitenkaan julkisesti puhua, mutta äänensävy kertoo naisen nauttivan tällä hetkellä elämästään.

MTV3/Ann-Mari Leinonen

Kuvat: Jari Kupiainen

Lue myös:

    Uusimmat