Vantaan puukotuksesta epäiltyä nuorta miestä etsitään yhä, poliisilla käsitys puukotuksen taustoista – "Hyvin pienet on syyt"

Poliisi ei ole tavoittanut Antti Nyqvistiä, jota epäillään Vantaan Hämeenkylässä tapahtuneesta puukotuksesta. Poliisi julkaisi vuonna 2001 syntyneen miehen kuvan ja nimen viime viikolla.

– Havaintoja kaivataan Nyqvististä ja hänen liikkeistään, tutkinnanjohtaja Mikko Minkkinen kertoo.

Poliisin mukaan Nyqvist saattaa olla vaarallinen, joten kaikki havainnot ja tiedot hänen tämänhetkisestä olinpaikastaan pyydetään ilmoittamaan hätäkeskukseen numeroon 112.

Poliisi uskoo: Vähäiset syyt johtivat tapon yritykseen

Aiemmin poliisi toivoi myös autolla kulkeneen silminnäkijän tietoja, ja tämä ottikin poliisiin yhteyttä.

Poliisilla on Minkkisen mukaan käsitys siitä, millaiset tapahtumat edelsivät tapon yrityksenä tutkittua puukotusta.

– Hyvin pienet on syyt, joiden takia on ryhdytty puukotukseen, hän toteaa.

Väkivallanteko tapahtui viime tiistai-iltana Rajatorpantien ja Pähkinärinteen risteyksessä. Teossa vuonna 1997 syntynyttä ulkomaalaistaustaista miestä puukotettiin hengenvaarallisesti. Uhri ja epäilty tekijä olivat poliisin mukaan tavanneet aiemminkin.

MTV Uutiset seurasi rikospaikkatutkintaa tapahtumapaikalla.

Poliisi eristi bussipysäkin Vantaalla tapahtuneen puukotuksen jälkeen 0:37

Lue myös:

    Uusimmat